Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KYMMENES LUKU
 
Viimeisen virran toisella puolen, Ilmestys
 
 
Minut siirrettiin vielä ihmeellisempään kirkkauspiiriin, Pian minulle selkeni kuitenkin, että olen nyt vihdoin täydellisempien paratiisisielujen läheisyydessä, voisiko näkymiä kuvailla maisin sanoin!
Kuulin uutta kieltä, josta en ollut maan päällä kuullut. Se sointui kauniina, kuin musiikki ja sitä puhuivat kaikki eri kansanheimot.
-         Keitä nämä ovat, kysyin Urielilta, joka oli johdattanut minua yhä uusiin
näkyihin?
Hän selitti minulle asioita, joista en ollut koskaan kuullut ja joista en ennen ollut tietänyt. Hän ei kieltänyt minua niistä puhumasta, koska ilmoitti maan päällä pian tapahtuvan lopunajan täyttymykset, eikä salaisuuksia enää tarvitse lukita kuten Danielin päivinä.
-         Ennen maailmaa oli tämä taivasplaneetta, selitti Uriel ja sitten loi Jumala
Pojassaan aadamilaisen maailman, jossa Kristus-Kuningas oli luomistyössä. (Joh.1:10). Kaikki sai alkunsa Hänestä. Sitten luotiin ihminen, mutta hän ei kestänyt koetusta, vaan lankesi. Ajan kuluttua, joka jumalallisissa suunnitelmissa on aivan toinen kuin aadamilaisilla
kello- ja vuosiaikamaailma, syntyi Kristus-Kuningas maan päälle
pukeutuen ihmiseksi ja läksi hyvänä Paimenena ”kadonnutta lammasta
etsimään”. Hän jätti tämän piirin ”yhdeksänkymmentäyhdeksän, jotka eivät parannusta tarvitse, vuorelle”. He iloisivat kuitenkin jokaisests, joka erämaasta tänne saatetaan ja täällä kiitetään yksilöistäkin Jumalaa enkelien keskuudessa.
-         Tarkoitatko, että maailman ihmiskunta olisi se kadonnut lammas, jota K
tuli maailmaan pelastamaan, puutuin asiaan?
-         Kyllä. Kristuksen rakkaus ulottuu kaikkiin, koko luomakuntaankin,
eikä täällä ole täydellistä iloa niin kauan kuin kadonnut lammas vielä kärsii erämaassa.
Huomasin Urielin silmissä surunvoittoista säälin ja syvän osanoton tuskaa, joka johtui kadoksissa olevien tilasta. Tästä köäsitin, että meitä on maan päällä opetettu siinä harhaan, ettei kuolonvirran yli kulkeneilla autuailla eikä enkeleille olisi mitään tunteita eikä hätää maassa ja tuonelassa kärsivien tähden. Eivät enkelitkään syttyisi riemuun, ellei heillä olisi rakkautta, mutta jokaisen yksilönkin pelastus paratiisin kirkkauteen saattaa heidät iloitsemaan. Samoin kaikkien maasta muuttaneiden, joiden tuttuja ja läheisiä pääsee voittajina virran ylitse. Se on samaa, mitä sielujen voittajat jo maan päällä tuntevat:
Hätää kadonneista, iloa jokaisesta autetusta.
Huomasin myös, etteivät rajoitetut käsitä Jumalan rakkauden suuruutta, että hänellä on muitakin maailmoja, joissa autuaita vaeltaa ja toimii silloinkin, kun maapallo palaa.
Tämä kirkkauspiiri on äärettömän avara. Täältä Kristus hallitsee, eikä täällä ole turmelusta, eikä kuolemaa. Katsellessani yhä uusia riemullisia olentoja kysyin:
-         Onko tämä siis aadamilaista kansaa?
-         Nämä on saatettu Kristuksen riemuvoitossa alimmasta tuonelasta tänne, Uriel vastasi pyhän ilon vallassa.
 ”Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntisten tähden, vanhurskas väärien puolesta, johdattaakseen meidät Jumalan tykö; Hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa Hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaisia, kun Jumala pitkämielisyydessään odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta”.
(1 Piet.3:18-20).
Uriel jatkoi:
-         Kristus on saarnannut tuonelassa ja vapauttanut vuosituhansia siellä
vankeudessa olleita, jotka eivät uskoneet eläessään ja toi ne saaliina
korkeuteen, tänne. Olethan lukenut tämän:
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta(pimeyden valloilta) ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; Hän sai heistä Hänen kauttaan voiton riemun”.
(Kol. 2:15).
 Voitto tapahtui jo Kristuksen ristillä ollessa ja Hän siirtyi sitä julistamaan tuonelan vangituillekin. Riisuttuaan valonvihollisilta aseet siellä Hän vapautti heidän saaliinsa.
”Hän astui ylös korkeuteen, Hän otti vankeja saaliikseen, Hän antoi lahjoja ihmisille”. (Ef.4:8).
Kaikki ennen Kristuksen kuolemaa kuolleet hurskaat Hän toi myös tänne tuonelanpiiristä, jossa he ennen olivat. Näethän miten onnellisia he nyt ovat? Siksi he riemuitsevat ikuisesta vapahduksestaan, eikä heidän onneansa voida mitata.
Näin Uriel selitti.
Heillä oli yhteishenki, suuri juhla, mutta en voinut yksilöitä tarkata. Kuulin heidän laulavan minulle outoa kiitosvirttä ja välillä yhtyvän voimakkaaseen kiitosylistykseen.
Heidän seuransa muistuttivat suuria kristillisiä juhlia, joita maan päällä pidetään, mutta kaikki olivat hohtavan valkoisia kuin lumilinna keskellä ihaninta ilmaa ja kukkivaa luontoa. Kuulin yhä heidän riemullista lauluaan.
sävel ei silti muistuttanut iskulaulujen keveyttä. Siinä soi vapahdettujen ylistyssointu valloittavan voimallisena.
Nyt näin leveän kristallinkirkkaan virran, jonka aallot kimmelsivät kuin kalleimmat jalokivet, säteilevän välkkyvinä. Virran molemmilla puolilla oli vilkasta elämää. Sen rannalla kasvoi moniväriloisteisia kukkia ja varjostavia outoja puita, jotka muistuttivat palmuja. Niitä ne eivät silti olleet, vaan niissä riippui suuria kullan hohteisia hedelmiä ja kukkia. Virran rannoilla liikkui joukko valkoisia riemuitsevia lapsia.
Virta kohisi tasaisen hiljaa ja sen kimmeltävät aallot välkkyivät kuin sateenkaaren värit. Unohduin näihin ihmeellisiin virran näkyihin kunnes Uriel kysyi:
-         Näetkö virran toiselle puolelle?
-         Näen, vastasin kuin unesta herännyt.
-         Erotatko ketään sieltä?
-         Näen aurinkoihmisiä. Ah, keitä he?
-         Siellä on profeettoja, patriarkkoja, apostoleja ja marttyyrejä.
Sinä et sinne vielä pääse. Siellä ei ole kuin Henok ja Elia, joiden ei ole täytynyt kulkea ensimmäisen virran yli. Etkä sinäkään ole sitä luonnollisesti ylittänyt.
Äkkiä leimahti suuri kirkkaus kuin pitkä valoaalto. Se loisti virran takaa niin kauniina, että unohdin Urielinkin. Nyt en erottanut virran takaa enää muita ja valoaalto liikkui siellä luoden hohdettaan sillekin puolen virtaa, jossa nyt hämmästyneenä seisoin.
-         Mitä tämä on, kysyin lopulta pelonomaisena?
-         Katso tarkkaan, Uriel kehotti.
Katselin valoa, joka heijastui jo kasvoilleni saakka ja nyt huomasin sen keskellä ihmisolennon, josta valosäteet kimaltelivat kaikkiin ilmansuuntiin, niin kuin ilmojen jättiläisraketissa. Vajosin polvilleni virran rannalle ja yritin rukoilla.
Nyt vasta havahduin vaeltavani Pyhässä Maassa ja pyhällä paikalla.
Tunsin valo-olennosta virtaavan ihmeellisen aallon vienon tuulenhyminän tavoin täyttävän minut sanomattomalla riemulla. Ikuisen rakkauden säteily tunki olooni niin väkevästi, että aloin hurmioituneena huutaa:
-         Oi Ristiinnaulittu! Oi Ristiinnaulittu! Minä näen Sinut! Kirkastettuna
minä Sinut näen!
Kristallinhelmeilevän virran aallot välkkyivät timanttimerenä ja sen ylitse Kristus-Kuninkaan valo loi valtavan voimakkaan sädeloiston.
Ikuisen rakkauden aallot vyöryivät valovirrasta alati ylitseni kuin kosken hiljainen pauhu. Tunsin olevani tomua tomusta, mutta Ristiinnaulitun siunauksen laineet pyyhkivät mitättömyyteni tuskan kuin tuuli savun taivaan laelta. Niin huusin minä hurmiossa jälleen:
-         Oi Ristiinnaulittu! Sinä Pyhin Kirkastettu! Olet autuuteni autuus!
Olet taivaani! Elämäni, kaikkeni!
Raukesin maahan sen kukkasmereen, lankesin tajuttomuuden autuudessa, tiedotonna, kaiken saaneena ja kaiken menettäneenä. Vihdoin Urielin ääni herätti minut kuin kuolon unesta:
-         Emme voi jäädä. Nouse kirkkauteesi!
Aloin uudelleen tajuisesti kiittää Vapahtajaa, jonka kaukainen ja silti läheinen rakkaus oli voittanut kaiken. Tajusin autuuteni voimakkaammin kuin koskaan. ja rakkauden aallot vyöryivät ylitseni kuin meren laineet rannan hiekalle.
-         Virran takana on myös taivaallisia ruhtinaita, Korkeimman palvelijoita.
Haluatko nähdä heitäkin lähemmin, Uriel kysyi?
 Torjuin hänen ehdotuksensa. Hurmioituneena huusin vain:
-         Olen nähnyt Hänet! Olen nähnyt Hänet!
 Mitä olivat minulle enää suurimmatkaan taivaalliset ruhtinaat, mitä aikojen loisto! Mitä enkelimaailman legioonat! Olin nähnyt Hänen kirkkautensa, jonka rinnalla   k a i k k i   mainen kadottaa merkityksensä.
Ikuisen rakkauden aallot vyöryivät yhä ylitseni luoden anteeksiantamuksen rauhaa. Nyt saatoin erottaa virran takaa tarkemmin Hänet, jonka valo ensin minut tajuttomuuteen. Hän liikkui kirkkaudessaan pyhien keskellä ja vaikka en saanutkaan kristallinkimeltävää paratiisin virtaa ylittää, kuulin Hänen majesteettisen äänensä soivan:
-         ”Minä tulen pian vapauttamaan morsiameni maan liekeistä”.
Sanat syöpyivät mieleeni kuin ne olisivat olleet tulella merkityt. Tajusin vasta nyt, että sanat kuuluivat kolmannesta taivaasta paratiisiin saakka, jossa olin.
Äkkiä alkoi soida ikään kuin mahtavien urkujen ääni. Sekin kolmannesta taivaasta, virran toiselta puolen. Soittoon yhtyi voimakas paratiisin kuoro ja molemmin puolin kristallivirtaa yhdistyivät kirkastetut samaksi äänimeren sillaksi. Se oli täydellistä universaalista musiikkia. Se oli pelastettujen pyhien kuoro. Mutta vielä ihanampana jäi sieluuni soimaan Jeesuksen Vapahtajamme sanat:
     -   MINÄ TULEN PIAN VAPAUTTAMAAN MORSIAMENI LIEKEISTÄ!
 
 
©2018 VALKEUS - suntuubi.com