Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

YHDEKSÄS LUKU
 
Tapaan maasta muuttaneita ystäviäni, Hämmästyneenä seuraan heitä
 
 
Vaelsin Urielin kanssa uusia valokenttiä pitkin. Mitään pelkoon vivahtavaa en tuntenut enää. Näin yhä kauniimpia alueita, kukkien ja vehmaslehtisten puiden vihreyttä. Kaikkialla näkyi taivaallisia olentoja lumivalkoisissa pitkissä viitoissa. Kuulin alati kestävää hiljaista kiitoslaulua, joka kantautui kaukaa ja kuitenkin oli sangen läheistä. Se toi tietoja uusista Jumalan maailmoista, joilla ei ollut rajoja ikiolevaisuudessa.
Väriloiston häikäisevä rikkaus lumosi henkeni paratiisin autuuteen rakkauden aaltojen säteilyyn. Olin saapunut aadamilaisesta maailmasta, kaiken tyyppisten
aseilla ja kielen myrkyillä surmaajien keskeltä, kulkenut tuonelan kauhut ja nyt olin kirkastettujen maailmassa. Vaivuin tiedottomuuden autuuteen ja juovuin uuden maailman rakkaudesta, joka raukaisi olemukseni elämän unohduksen oloon. Vihdoin heräsin rakkauden palvelijan Urielin sanoihin:
-         Haluatko vielä tutustua täällä maan päältä muuttaneisiin?
Mielelläni halusin ja hän johdatteli minua taas uusia näkyjä kohti.
Täällä ei mikään tuntunut vanhalta eikä kyllästyttävältä. Kaikki oli sädeloiston valaisemaa. Kaikilta kasvoilta säteili jumalallinen kirkkaus. Näkymät eivät muistuttaneet missään ajallisen maailman levottomuutta, ei kiusojen piinaa;
niitä ei täällä tunnettu. minua ei kukaan enää voinut kirota, herjata eikä halveksia mistään. Olinhan kuin yksi kirkastetuista. Täällä ei ollut kristillisiä suuntia, eikä liikkeitä, vaan rakkautta ja katoamattomuutta. Siksi ei minuakaan kukaan herjannut eikä syrjäyttänyt etuilevien tieltä, kukaan ei etuillut, vaan kaikki rakastivat. Olinhan iäisyyslevossa enkelien ja rakkauden olentojen piirissä.
-         Haluatko nähdä itse Vapahtajan, Kristus-Kuninkaan, Uriel kuiskasi?
Uriel kirkastui. Hänen ihana taivaallinen olemuksensa alkoi säteillä kuin syttyvä liekki ja hän alkoi johdattaa minua kohti avaraa näkökirkkautta. Pian hän kuiskasi sangen lempeästi:
-         Ei Vapahtaja tuomitse sinua. Olet lunastettu.
Uriel johdatti minua yhä uusiin erilaisiin näkyihin, kunnes eteeni ilmestyivät
profeetalliset kärsineen sananpalvelijan kasvot.
-         Eihän tämä … ?
-         Ei hän, vaan todistaja Allan Sihvo, kuiskasi oppaani heti.
Tarkkasin todistajaa ja tunsin hänet veljeksi, joka maan päällä oli julistanut voimallisesti evankeliumia, mutta jo kauan sitten jättänyt ajallisuuden.
Hänen silmänsä alkoivat sädehtiä ja hänen kärsimyksistä ryppyisille kasvoilleen välähti ihmeellinen nuoruus hänen lausuessaan:
-         Täällä ei enää kiistellä opeista, täällä rakastetaan. Kiistakysymykset ovat    
jääneet virran aaltoihin. Täällä ei ole enää oppia, vaan rakkautta.
Oppimme on Kristus-Kuningas, eikä täällä muuta kysytä kuin yhtä:
rakastimmeko maan päällä sieluja? Ensimmäisen virran tällä puolella ei kukaan enää herjaa toista, eikä kukaan kadehdi lähimmäistään. Täällä ei ole määrääjiä, ei ihmistuomareita; niiden sijasta hallitsee rakkaus.
-         Entä avioliitot, sitovatko ne täällä vielä, kysyin todistajalta?
-         Täällä ei ole avioliittoja, vaan rakkautta, jumalalliset perheet saavat olla yhdessä. Heidän rakkautensa on ikuista elämää, aadamilaisessa kuolevaista. Täällä ei enää katsella asioita siten kuin maan päällä.
-         Mikä maan päällä oli tärkeää, suurta ja hallitsevaa, on nyt tuntematonta. Me olemme uusia ihmisiä, emmekä enää puhu, toimi ja ajattele maan kannalta. Aadamilaisessa maailmassa vihattiin, täällä rakastetaan.
Todistajan häipyessä näin uuden valohahmon, jonka tunsin ammoin sitten eläneeksi mielisairaanhoidokiksi. Hänkin, entinen julistaja, sangen oppinut, kärsimysmeren lävitse purjehtinut vanha julistaja.
-         Kas, setäkin, te täällä, huudahdin iloisesti!
Hän katsoi minua niin kuin maan päälläkin, tarkkaavaisena tutustuttuani nuoruudessani häneen ja virkkoi:
-         Tämä on Jumalan suuri armo, että todellakin olen täällä. Minuthan
hylättiin ja häpäistiin lankeemukseni vuoksi, jota surin niin, että kuolin
eläissäni elämästä siihen tilaan, jossa näit minut kerran kammiossani.
Todistaja Alki Mänty oli toiminut maailmassa sekä aatteellisen sivistys- ja yhteiskunnallisen työn miehenä että sananjulistajana liikkuen laajalti maalliset edut hyläten. Kansa oli kuunnellut, jumaloinut ja kunnioittanut häntä, kunnes hän joutui kiusausten haaremiin ja lankesi. Kaikki hänen elämänsä työ unohdettiin, kaikki mitä hän oli aikaansaanut. Entiset ystävät alkoivat vain rakkaudettomina häpäistä, kunnes Alki Mänty läksi maanpakoon. Siellä hän oli Moodyn ja Sankeyn herätyskokouksissa kokenut Jumalan uudistavan voiman ja päätti tulla takaisin Suomeen.
Hän oli kantanut raskasta häpeäristiä. Hänen Golgatansa olivat parjaukset ja häpeä, jotka yöt päivät häntä painajaisunena seurasivat, vaikka Jumalan anteeksiantamusvirta oli tulvinut hänen ylitseen.
Kauhistuen ihmisten tuomitsevia ajatuksia, vihjailuja, raatelevia herjauksia, hän kuoli elävänä vuosiksi maailman tuomiosta, uskovaistenkin armottomista katseista omaan maailmaansa, josta vihdoin siirtyi kuolemattomuuteen.
-         Ihmiset eivät unohtaneet, etten kestänyt kiusausta, mutta Jumalani ei sitä
muistele. Elän nyt ikuista elämää ja kirkastetut rakastavat minuakin, hän sanoi ilosta säteillen.
Hän jatkoi:
     -   Jumalani sammutti liekkini maan päällä   vuosiksi ja vapautti siten syytteiden häpeästä. Minuun eivät koskeneet enää syytteet. Toisinaan tosin, kun järkeni hetkiseksi seestyi, riipaisivat menneet kipeänä kuin tikarin iskut. Täällä en ole sitä koskaan tuntenut. Herra on todella Vapahtaja-Ruhtinas ja usein olen menehtyä rauhan kuvaamattomaan oloon. Kun maanelämäni sammui, avautui uusi. Näin enkelin minua  vastaanottamassa. Kuolemassani synnyin elämään, jota on turhaa kuvailla. Ei yksikään kieli ole minua täällä herjannut, ei ainoakaan olento halveksinut. Kaikki, jotka tänne pääsevät, ovat jättäneet maallisen maahan ja virran tällä puolen ei kukaan luoduista enää kuole.
-         Rauha olkoon sinulle, kuuluivat sedän viimeiset sanat.
Uriel, opastajani kysyi:
-         Haluatko vielä tavata aikaisemmin tunteviasi?
Hän johti minut kauniiseen kukkatarhaan, jossa näin enkelimäisiä lapsia. Heillä oli kultaiset kutrit. Enkeleiksi heitä tosin luulinkin, mutta Uriel selitti:
-         Täällä on nyt niitä, joista Vapahtaja on sanonut:
Sen kaltaisten on Jumalan valtakunta”.
Ihastuin ja iloitsin, etteivät nuo pienet olennot ikinä näe turmelusta. Heidän on taivasten valtakunta.
Jatkaessamme vaellusta huomasin eri piirejä niin kuin tuonelassakin. Kaikissa niissä viihtyivät paratiisin ihmiset, eikä täällä ollut vangittuja missään. Kaikki liikkuivat vapaina, iloisina ja tyytyväisinä. Huomasin heidän keskustelevan. Toisinaan heitä oli useita yhdessä niin kuin maan päälläkin. Joskus näin heidän innostuvan, mutta kukaan heitä ei häirinnyt. He saattoivat liikkua nyt niin kuin Kristus-Kuningas ylösnousemisensa jälkeen vapaasti ja ilmestyä toistensa luokse. Matkan pituus ei täällä merkinnyt mitään. Nyt minulle selvenivät Mestarin sanat: ”Isäni kodissa on monta asuinsijaa”, vaikka kaikki olikin vielä paratiisielämää eikä vielä kaikkein kirkkain taivaspiiri, lopullinen autuaitten olotila.
Huomasin enkelien johdattelevan täällä ihmisiä, uusia maasta tulleita, niin kuin vieraalla maalla jo ennen sinne saapuneet opastavat muukalaisia. Näin yhteisperheitä, joista toiset olivat jo aikaisemmin saapuneet, toiset myöhemmin. Kaikilla oli kehityskoulu, joka ei millään tavalla heitä orjuuttanut eikä rasittanut. Aiemmin saapuneet, täydellisiksi tulleet vanhurskaat puhuivat vasta-alkaville uudella kielellä, uuden planeetan salaisuuksia. Kuulin sivusta aikoja ennen saapuneen jalon sielun opetusta:
-         Täälläkin yhä kehitytään ikitäydellisyyttä kohti. Tämä ei ole laiskojen makuukamari, vaan ikuisten sielujen täyttymys Jumalankaltaisuutta kohti.
   Muuttuminen jatkuu, koska se on alkanut jo  aadamilaisesessa  maailmassa. Täällä on riisuttu  siteet ja rajoitukset, kaikilla on kaikki
     mahdollisuudet, koska kehitystä eivät enää määrää mammona eivätkä
     ajallisuuden rajat. Täälläkin saavat valita uudistetut omat piirinsä.
     Heitä ei rajoita mikään ja täällä voidaan jatkaa mitä olemme maan päällä  
     aloittaneet, kaikkea mikä kunnioittaa Jumalaa ja Kristus-Kuningasta
         Aadamilaisessa maailmassa jo aavistellaan, että on muita elollisia         
         taivaankappaleita, joissa on elämää, mutta siellä ei tajuta miten ihania    
         ihmisiä täällä asuu, ei näitä valopiirejä, joita ei teidän maakappaleellanne
         ole. Me voimme antaa sinne valomerkkejä, mutta niiden olemusta he eivät tunne …
 
 
 
 
 
 
©2019 VALKEUS - suntuubi.com