Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KAHDEKSAS LUKU
 
Suuri Henki häipyy, Uriel opastaa minua kirkastettujen piiriin
 
 
Saavuimme sille samalle portille, jonka olin jo ennen nähnyt tuonelaan astuessani. en voinut erottaa yksityiskohtia, ennen kuin olimme tällä valkoisella portilla, josta näin vain onnellisia ihmisiä alituisesti virtaavan uuteen olopiiruiin. Suuri Henki katsoi minua rakastavasti ja sanoi
-         Olen opastanut sinua tuonelan piireissä, mutta nyt et voi minua enää seurata. Rauha olkoon kanssasi!
-         Kuka olet, kysyin hätäisesti?
-          Olen Niham, vesitulvasta pelastunut armoitettu ihminen ja minulla on tuonelassa paljon työtä, vaikka en kuulu sinne. Sinä näit, missä kurjuudessa ihmisolennot siellä olivat, mutta ulkoisempaa pimeyttä en voinut sinulle näyttää. Sieltä kuuluu alituiseen valitusta, etkä olisi sitä kestänyt.
-         Keitä siellä on?
-         Valtakunnan lapsia. (Mt. 8:12)
-         Valtakunnan lapsia? Ihmettelin. Selitä keitä ne ovat, pyysin.
-         Riennän niiden luokse, kuului päättäväisesti ja NIHAM KATOSI.
Samassa ilmestyi kirkastetumpi olento ja tunsin hänet samaksi, joka minua oli alkuun johdattanut ennen tuonelaa. Hän oli kaunis, valkoinen, nuoremman kaltainen kuin Niham.
-         Kuka olet, kysyin ihmetellen häneltä samoin kuin Nihamiltakin?
Hän vastasi soinnukkaasti:
-         Olen Uriel, autuuteen valittujen palvelija ja minut on lähetetty
opastamaan sinua Korkeimman esikartanoihin.
Valkoinen portti avautui ja enkeleitä parveili sen luona. He olivat saapuneet vastaanottamaan paratiisiin yksinäisiä, hylättyjä ihmisolentoja, joilla ei maan päällä ollut uskovia omaisia eikä ystäviä. Näin miten he turvallisina vaelsivat enkelien saattelemina. Urielin opastamana sain seurata heitä, kunnes eteemme tuli virta. Se oli leveä valtauoma, mutta se ei pelottanut ketään ja enkelit seurasivat virran ylitse matkaavia. he nousivat virrasta lumivalkoisissa viitoissa ja heidän kasvoillensa ilmestyi ihmeellistä säteilyä, jota en heissä virran toisella puolella ollut havainnut. Saavuttuani virrasta säikähdin havaitessani, että minullakin oli valkoinen viitta ja oloni oli oikein keveä.
Silloin Uriel ihastuneena sanoi:
-         Nyt sinulla on uuden maailman muoto, toinen kuin tuonen piirissä.
Vanha jäi maailman rajavirtaan samoin kuin toisiltakin, jotka ovat sen ylittäneet.
Meidät temmattiin äkkiä kuin tuulispäässä avaruuksiin. Pian olimme niin huimaavassa korkeudessa, että erotin tämän maan pienenä kuin neulan pään lattialla. Minua huimasi. Uudet suuret taivaankappaleet näkyivät, toiset kuin jäävuoret sumuverhossa. Matkamme tapahtui nopeasti ja pian olimme äärettömässä ajattomuudessa. olimme uudessa maailmassa, uudella planeetalla, jossa eteemme aukeni outoja ja entistä ihanampia näkyjä. Ihmiset olivat täällä kovin erimuotoisia, heissä oli eri kansallisuuksia, mutta kaikilla heillä oli yllään pitkät valkoiset viitat.
Tuskin löydän sanoja kuvaillakseni niitä näkymiä, jotka nyt eteeni avautuivat.
Oregonin Portlandissa näin sydänkesän ihanuudessa valtavat ruusutarhat, jotka saattoivat haltioittaa valkoisilla ja tulipunaisilla kukillaan ja ihanalla tuoksullaan, mutta tämä oli sitäkin ihanampaa. Kalifornian, Los Angelesin seutujen hurmiopuut ja moniväri-rikkaat kukkaisseudut ovat varjoja, hämärää heijastusta siitä loistosta, mitä nyt näin. Välimeren aallot, sen välkkyvät laineet, rantojen sypressit eivät anna aavistustakaan tästä maasta. Mihin vain silmäni kantautuvatkin, näkyi hurmaavaa kukkasmerta ja valkoviittaisia onnellisia olentoja.
-         Mitä tämä, kysyin hurmiossa Urielilta, joka tasa-arvoiseksi alentuneena johdatti minua?
Uriel vastasi:
-         Tämä on Jumalan paratiisi ja täällä asuvat turmeltumattomat. Tänne ovat päässeet kaikista maista Kristuksen rakkauden täyttämät. Täällä ei ole milloinkaan lankeemusta tapahtunut, mutta langenneet pelastuneetkin saavat täällä asua. Tämä on lunastettujen yhteinen rauhanpiiri, se kotimaa, josta kristityt maan päällä laulavat. Täällä eivät veljet veljiään syytä, eivätkä sisaret sisariaan. Aadamilaisen maailman ruhtinaalla ei ole valtaa. Ennen hän oli alati syyttämässä Jumalan valittuja, mutta hänet on heitetty täältä ilmavaltoihin ja maan päälle, josta hän vielä yrittää ottaa valtaa. Siellä hän nyt syyttää valittujakin ja saattaa kristittyjäkin lankeamaan virkaansa. Maan päällä hän vielä saa riitelemään lunastettuja uskonvaeltajiakin, mutta täältä hän on iäksi karkotettu. (Ilm. 12:10-12).
Sen tähden tämän piirin olennot riemuitsevat alati. Heissä on
Kristus-Kuninkaan henki.
Katselin seudun olentoja ja heistä säteili kirkkaus, rakkauden aurinkoinen lämpö. Jostain kuului laulua, jota on mahdoton kuvailla. Moniäänisen kuoron laulu kantautui yli ihanan maan. Sellaista ei milloinkaan kuulla maan päällä.
Ei kukaan maasta saapunut olisi voinut eritellä niiden sointujen moninaisuutta. Erotin kuitenkin laulun sanoja, joista tulvi voitonriemu:
 
         Kiittäkää Herraa, oi autuaat sielut,
         aika on alkanut riemujen.
         On kaukana kirous ja pilkkaajat täältä,
         myös hälvenneet kyyneleet surujen.
         Pois vilppi ja mainen vääryys on jäänyt,
         ei kostoa, kiusaa rienaajien.
         Ja kadonnut kaikki on syyttäjähenget,
         ei murhetta enää entisyyden.
 
Toisinaan kuoro kuului forteissa, mahtavana kuin suuren virran vyöry, toisinaan kaikui pianissimona paisuen legatossa edelleen forteen.
Laulu kantautui ikuisista korkeuksista, joka ylimaallisella tenhollaan saattoi minut hurmoksiin kunnes heräsin tutunomaisiin sydämellisiin sanoihin:
-         I s ä, täälläkö sinäkin?
Tunsin oman poikani äänen. Olin unohtanut Urielinkin. Olin kaikesta irtautunut ja vajonnut vain lumoaviin säveliin.
Pojallani oli toisen maailman kasvot, vaikka heti saatoin tuntea hänen silmistään sen saman rakkauden, joka niissä paloi aina ja silloin kun näin hänet viimeisen kerran. Hänen rakkautensa oli vain kirkastunut ja hänessä oli ikuinen säteily.
Hämmästykseni oli niin rajaton, etten voinut muuta kuin sokeasti huutaa:
-         Jukka, sinäkin täällä.
-         Olen, mutta täällä tunnetaan vain iäisyysihmisen hengessä läheisetkin.
-         Mitä tarkoitat?
-         Alkuvirran vyöryyn jää mainen sentimentaalisuuskin. Täällä rakastetaan vain uuden maailman rakkaudella.
-         Poikani, en käsitä sinua, huusin?
Mutta hän oli rauhallinen, niin kuin maan päälläkin oli ollut ja jatkoi tyynesti:
     -   Isä, minulla on täällä nyt uudet opettajat, joiden johdolla olen saanut
         tutustua uuteen elämään. He opettavat minulle tämän maailman uutta
         kieltä, ainoaa, joka jää vanhan maailman hävittyäkin. He johtavat minua
         salattuun viisauteen, josta en ennen tiennyt. Se on muuta, kuin vain usko
         Jumalaan, vaikka se on ensimmäinen askel ennen kuin tänne pääsee.
Olin sangen järkyttynyt, enkä osannut enää puhua. Tunsin vain sisäistä riemua siitä, että poikani oli päässyt paratiisinoppiin, vaikka hänet maan päällä muuan uskonveli oli kirjoituksessaan julistanut kadotetuksi.
Poikani jatkoi rauhallisesti:
-         Olopiirini on ihmeellisen ihana, eikä minua orjuuta täällä mikään.
Täällä kukaan ei vihaa toistaan eikä täällä käydä milloinkaan sotia.
Kukaan ei kiroile, ei uhkaa eikä kadehdi. Täällä on minulla ystäviä,
niitäkin, joita maan päällä tunsin ja seuramme on ylimaallista. Siinä ei ole mitään vilpillisyyttä. Eniten vain ihmettelen sitä, että minäkin pääsin tänne. Katoamiseni jälkeen pääsin heti kotiin ja koetin antaa tietoa itsestäni, mutta isä enempää kuin äitikään ei voinut minua nähdä.
Isähän ei ollut silloin kotona. Olin ilmoittanut, etten ole vanki, vaan vapaa, mutta se oli mahdotonta, koska ruumiini virui erämaassa eikä 
minulla ollut silloin näkyvää olemusta. ennen kuin isoäiti saapui minua vastaan johdattaakseen ensimmäisen virran yli, olin kotona ja sain koputetuksi äidin ikkunaan useita kertoja.
(Vaimoni oli todella kuullut kaiken ja kertoi minulle heti kun saavuin Tampereelta vuosijuhlasta syyskuussa 1941)
-         Näin tosin surunne, poikani jatkoi. Tunsin kaiken, mutta tiesin, että
Jumala teitä auttaa sen kestämään. Isoäiti sitten johdatti minut ihmeellisen virran yli. Muistin heti, että hän oli minua entisessä kodissamme hoitanut, neuvonut ja opettanut ollessani lapsi.
Hänessä oli sama rakkaus vielä minuun, samanlainen kuin lapsena ollessani.
-         Voitko kertoa, miten katoamisesi sotakentällä tapahtui, kysyin?
-         Täällä ei enää menneitä muistella ja siksi mieluummin vaikenen.
Ja sehän oli helvettiä minulle, sotia ihmisiä vastaan, joita ei edes tuntenut. Viimeiset vaiheeni sotakentällä olivat raskaita
Tuskallisinta oli kuitenkin se aika, jolloin vereni valui ruumiistani erämaassa ja minä katkeran janon vallassa yritin huutaa apua, mutta ääneni ei kuulunut, kunnes näin haavoittuneen ruumiini, josta oli veri vuotanut kuiviin kahden mättään väliin. sitten saatoin liikkua ajatuksen nopeudella. Vaellukseni alkoi isoäidin opastamana ja nyt olen täällä.
Tämä on suurta armoa, josta alati saan kiittää Lunastajaani.
-         Isä, jatkoi poikani, katsoen minua tutkivin silmin. Sinulla ei vielä ole
tämän valtakunnan sinettiä ja pelkään, ettet voi nytkään jäädä luokseni.
-         Mikä tuo sinetti on, ihmettelin?
-         Se salataan nyt sinulta, mutta saavuttuasi tänne uudelleen saat sen tietää.
Et vielä ole saanut vapahdusta. Sinä et ole kuollut. Isä, nyt on minun lähdettävä.
Poikani katosi näkyvistäni ja minut valtasi vihlova ikävä, niin kuin hänen katoamisensa jälkeenkin, mutta se haihtui äkkiä, kun eteeni ilmestyi äidin rakas valohahmo, jonka heti tunsin.
Hän hymyili minulle juuri samalla sydämellisyydellä kuin maan päälläkin, vaikka hänen katseessaan ei enää ollut mitään ajallisen maailman kärsimysmerkkiä. Hämmästyin sanattomaksi, mutta kun näin, miten palava rakkaus hänen kirkastuneissa silmissään paloi, yritin katuvaisena sopertaa:
-         Äiti, en ansaitse tätä.
Silloin hän katsoi minua niin säälivästi, että olin menehtyä, enkä voinut enää lausua mitään. Äidin paljon kärsineet, mutta uudistuneet kasvot kirkastuivat kuin Urielin, kun hän sanoi:
-         Poikani, pian pääset tänne! Kärsi vielä vähän aikaa, kunnes olet kypsynyt   
ja sitten saamme olla yhdessä. Muista: sinut on lunastettu jo maasta, mutta sinun täytyy palata sinne vaeltaaksesi samaa tietä tänne kuin minunkin ja poikasi, joka juuri oli luonasi.
Hän julisti minulle syntieni päästön ja siunasi ihmeellisin taivaallisin sanoin ja hänen olemuksestaan säteili rauha ja ilo. Hetki oli kuvaamattoman ihana. Ennen poistumistaan hän lausui sydämellisesti:
-         Herra on johtava askeleesi voittoon. Muista Sanan lupaus aina:
”Armolahjojaan ja kutsumistaan Jumala ei kadu”.
Katselin ympärilleni ja näin lukuisia maasta muuttaneita rakkauden loisteen hehkussa. Heidän katsantonsa oli ylimaallista, jotakin niin onnekasta, etten sitä kykene kuvaamaan. Näin yhä nuo hurmaavat kukkaskentät ja kuulin uudelleen ikuisia säveliä.
Uriel ilmestyi jälleen. Sain yliluonnollista rohkeutta. Nyt uskalsin kysyä;
-         Onko täällä vapaakirkkolaisia?
-         Ei ole.
Hämmästyneenä kysyin:
-         Onko helluntailaisia?
-         Ei niitäkään.
-         Entä herännäisiä?
-         Ei tunneta.
-         Laestadiolaisia?
-         Ei ole.
-         Onko luterilaisiakaan?
-         Ei ole.
-         Entä metodisteja ja baptisteja?
-         Ei tiedetä niistä.
-         Kaiketi adventistit ovat täällä?
-         Eivät ole.
Jatkoin kyselyjäni kauan, mutta Uriel vastasi aina kieltävästi. Ihmetellen kysyin:
-         Keitä nämä kirkastetut sitten ovat?
-         Kristittyjä, kuului juhlavasti.
-         Eivätkö kyselemäni joukot sitten olekaan kristittyjä?
Uriel nosti molemmat kätensä korkeutta kohti ja julisti sointuvalla äänellään:
-         Kaikista mainitsemistasi kirkoista ja suunnista ovat täällä vain ne, jotka
ovat seuranneet Herraa maan päällä, mutta ei ainuttakaan kirkkokuntaa eikä uskonsuuntaa semmoisenaan, ei edes yksilöitä, jotka vain ovat suuntiinsa ja kirkkoihinsa luottaneet. Viimeisessä Virrassa riisutaan kaikki temppelitelineet, kaikki ihmisluoma, kunnia ja arvot. Täällä ei tunneta suuria eikä pieniä kirkkoja, ei suuria eikä pieniä ihmisiä, vaan ainoastaan niitä, jotka syntisinä pelastuivat aadamilaisessa maailmassa Kristus-Kuninkaaseen luottaen …
 
 
©2018 VALKEUS - suntuubi.com