Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

SEITSÄMÄS LUKU
 
Salaisuudet paljastuvat, Kohtaan taiteilijoita ja alkoholisteja, Välien selvittelyä
 
Lähestyimme nyt sitä suurta kaupunkia, jonka rakennusten kattoja, kirkon torneja ja tehtaitten piippuja olin jo aiemmin kaukaa erottanut.
Suuri Henki sanoi:
-         Nyt näytän sinulle suuren Babylonin kaupungin, jossa kärsivät lukemattomat vainajat menneisyydessään tottumiensa elämäntapojen jälkisatoa, Kaikki tavat, mitä he maan päällä harjoittivat, seuraavat heitä kuoleman jälkeen. ”Heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan.(Ilm.14:13). Täällä on vanhan Sodoman asukkaista alkaen aina viime vuosien ihmisiin asti, etkä voi lukea heidän paljouttaan, joka on kuin meren santa, mutta sinä saat nähdä vain huomattavimpia henkilöhahmoja heistä. Koskaan entuudestaan tunnen jo tarkoin tämän alueen, haluan liitää alimmaiseen taivaaseen.
Pian tapaamme jälleen, Suuri Henki sanoi ja nousi tuulispäätä muistuttavassa tuokiossa silmistäni korkeuteen.
 Jospa minäkin olisin jo saanut seurata häntä, ajattelin alakuloisena, mutta    
samalla muistin, etten ollut vielä kirkastettu, enkä siihen valmis. Tarvitaan paljon, ennen kuin olen kelvollinen vanhurskaitten seuraan.
Suuri Henki oli johdattanut minut keskelle ihmisvilinää, mutta kaikki nämä hyörivät olennot olivat kuitenkin vainajia. Vaikka he ovat lähellä eläviä ihmisiä, ei kukaan elossa olevista silti heitä näe. Ja jos joku elävistä näkee ja kertoo siitä,
pidetään häntä mielisairaana ja siirretään syrjään. Monella on liian heikot hermot kestämään niitä näkyjä. Siksi elävät saattavat joutua mielipuolisuutta lähentelevään olotilaan. He alkavat taistella vastaan, mutta joutuvat tappiolle.
Toisinaan jonkun rauhattoman vainajan henki pyrkii ihmisiin. Joku paha henki
onnistuukin yrityksissään ja riivaa elossa olevia, niin että heidän järkensä ei enää kestä. Vain Vapahtaja ja Hänen pyhät palvelijansa voivat karkottaa nuo
hirvittävät henget ihmisistä, niin että he saavat jälleen rauhan ja järkensä valon.
Tämä oli yleisintä Jeesuksen päivinä. Pimeänä aikana oli hirvittävässä tilassa olevia henkiä, jotka ihmisiin päästyään tekivät heistäkin riivattuja. Kristus ajoi niitä ihmisistä ulos ja nämä ihmiset pääsivät rauhaan.
Kuvattavani näky tuntuu minulle lihassa ollessani ylivoimaiselta. Älköön kukaan sitä ihmetelkö, sillä maailma, jota ei tavallisin silmin näy, on ihmeellisempi kuin maailma, joka kaikille näkyy.istuvat ikään kuin jonkin kapakkapöydän ympärillä keskustellen.
-         Minä onneton, puhuu eräs tunnettu kirjailija, myin itseni rahasta.
-         Miten niin, kysyy toinen. Sinähän sait hyvän menestyksen. Toista oli minun, en saanut mainetta, vaan elin köyhyydessä.
-         Niin, minä sain lukijoita ja minä sain mainetta, mutta haluatko kuulla totuuden?
-         Puhu, kyllä meillä nyt aikaa riittää, kun emme voi luoda enää mitään.
-         Totuus on tämä, jonka ilman sanojakin täällä jo kaikki tietävät: kirjoitin  roskaa. Kirjoitin erotiikkaa, jota tiesin ihmisten lukevan. Kirjoitin niin  kiihottavasti, että tiesin varsinkin nuorien hekumoivan mielessään kirjoillani. Minä sain rahaa ja mainetta, mutta nyt se vain lisää levottomuutta. Eihän tämä ole elämää, vaan epätoivoa, alituista tuskaa.
Tiedäthän, että minä ryyppäsin maan päällä paljon. Nyt vaikka kuinka haluaisin, en saa yhtään ryyppyä.
      - Voi katsokaa toverit, noita elossa olevia tuolla, kuinka ne ryyppäävät, mutta me emme saa pisaraakaan.
      - Tuolla kulkee meikäläisiä elävien pulloja nuuskien, mutta mitä he luulevat saavansa? Eivät mitään, eivät enempää kuin mekään. Minun   
piti vain sanoa teille, arvoisat kirjailijatoverit, että jos saisin elämäni takaisin, niin en kirjoittaisi riviäkään siihen tapaan kuin ennen, siis
roskaa. Minua piinaa joka hetki se, että kirjoitin vain ansaitakseni rahaa. Jospa olisin herännyt silloin.
       - Mutta mehän maan päällä palvelimme mammonaa ja se neuvoi meidät kaikki kumartamaan sitä, joka nyt tuottaa meille tämän häpeän tuskan.
Jätin heidän seuransa. Toisen pöydän ympärillä selvitellään entisiä välejä, jotka ennen kuolemaa jäivät sekaviksi.
       - Sinä kirottu, petit minua koko aviossa olomme ajan, huutaa nuorehko naishahmo. Hän on kiihdyksissään ja tuijottaa tulisilla silmillään miestä  kuin hänet syödäkseen. Sinä, sinä ”kunnioitettu sankari”, joka osasit niin ovelasti järjestää naisjuttusi. Täällä paljastuu kaikki.
Paatunut nainen nauraa koleasti helvetillistä kiusan naurua.
       - Miksi minua soimaat, lutka, mies karjuu! Olit aivan samanlainen kuin minäkin.
Mies yrittää nauraa kylmästi kiusallista ivanaurua.
       - Mutta kukas sen aloitti, kuuluu kimakasti naisääni?
       - Älä puolustaudu! Me olemme molemmat kadotettuja. Voi meitä! Täällä eivät asiat enää parane. Jospa voisimme palata vielä elämään?
       - Miksi voivottelet, kun itse olet syössyt meidät tänne helvettiin, kirkuu nainen. Kaikki on sinun syytäsi, sinun, joka kehtasit pettää, vaikka …
En jaksa kuunnella heitä enempää.
       -   Sinä kelvoton konna, petit minut, kuuluu toisesta pöydästä keski-ikäisen tumman naisen parkaisu.
Näyttää kuin hänen koko olemuksensa vapisisi vihasta ja muuan matalaotsainen tihrusilmäinen mies kuuntelee alistuneena kuin tuomiolla. Naishahmo syytää mitä törkeimpiä herjauksia vaiteliasta miestä kohden.
       -   Etkö edes vastaa, nainen yltyy?
       -   Sinähän petit minut. Sinä viettelit ensin  minut. Etkö edes häpeä?
           Myöhäistä on nyt minua syytellä.
       -   Niin, nyt vasta nähdään, mikä raukka sinäkin olit.
       -   Kyllä tuo herra tunnetaan, joku riettaan näköinen naisen hahmo pistää.
       -   Miksi sinäkin portto sekaannut meidän väleihimme, mies älähtää?
       -   Kas tuossakin on sinun …
Suljen korvani ja siirryn syrjään. Huomaan mustia olentoja, jotka kiertävät näitä ihmisraunioita. Niiden täytyy olla pahoja henkiä. Minut valtaa kuvaamaton kauhu. Jospa vielä pelastuisin tästä helvetin esikartanosta, toivon hartaasti.
        -   Jospa saisin edes yhden ryypyn, kuuluu taas miehen ääni.
Käännähdän ääntä kohti. Miehen kasvoista heijastuu kärsivien tuska ja turhaan hän yrittää sammuttaa maan päällä herännyttä viinan janoaan. Hän harhailee siellä, missä elossa olevat tyhjentävät viinapikareitaan. Itse hän ei saa tippaakaan. Hänen ruumiinsa, joka oli alkoholin turmelema, makaa jossakin haudassa matojen saaliina, mutta henki palaa hirveässä himojen liekissä. Hänen silmänsä ovat raukeat ja niistä kipinöi vielä himo.
Täällä näen lukemattomia samankaltaisia, jotka kiertävät ahnain silmin anniskelupaikkoja, saamatta mitään.
Elostelijan elämä on samanlaista. Heillä on vielä himot ja halut, kuten ennen maan päällä, mutta eivät voi jatkaa mennyttä, hillitöntä elämäänsä. Siksi he liikkuvat levottomina e3ntisillä paikoillaan. Miten kauheaa on täällä puhdistumattomien ihmisolentojen kohtalo!
Tuossa saapuvat juuri vihityt nuori nainen ja mies. He ovat saaneet surmansa lento-onnettomuudessa. He näyttävät yhä rakastavan toisiaan, mutta oudoksuvat sitä, ettei heillä ole aineellista ruumista.
       -   Miten muuttuikaan äkkiä elämämme, mies ihmettelee. Nyt emme tarvitse enää kotiamme. Kuinka ihana se olikaan!
       -   Tosiaankin, nainen sanoo kainosti. Täällä on kaikki hyvin outoa. Meidänhän piti lentää Tukholmaan, mutta eihän tämä ole Tukholma.
 Sano, rakas, mikä tämä on?
       -   En tiedä.
       -   Mutta missä me oikeastaan olemme, sano pian!
       -   Mehän olemme kuolleitten maailmassa.
       -   Kuolleitten maailmassa! Hyvä Jumala! Olemmeko me siis kuolleita?
Nainen hapuilee miehensä kättä, mutta eihän siinä ole enää sitä lämpöä ja elämää kuin fyysisessä ruumiissa. Kauhun valtaamana hän yrittää syleillä miestään.
       -   Miksi, miksi veit minut lentokoneeseen, nainen kirkuu? Rakas mieheni, mekö todella olemme kuolleita?
       -   Niin olemme, vakuuttaa toinen, kasvoillaan tuonelan varjo.
       -   Mutta miksi emme päässeet taivaaseen, nainen kysyy tuskallisena?
       -   Emme olleet pelastettuja.
       -   Mitä meidän olisi pitänyt tehdä?
       -   Hylätä synti ja antautua Kristukselle. Kyllä kai sen tiedät uskovaisen kodin lapsena.
       -   Mutta mehän rakastimme toisiamme puhtaasti.
       -   Siitä huolimatta.
       -   Emmekö enää voi päästä taivaaseen? Rukoile rakas mieheni, rukoile jospa hyvä Jumala auttaa meitä vielä kerran vanhempiemme rukousten
tähden!
He vaipuivat äänettömään rukoushetkeen ja valon säteily virtasi ylhäältä heidän päällensä. Toivo heidän puolestaan heräsi minussa, että jospa he pelastuisivat uskovaisten vanhempiensa rukousten tähden. Ehkäpä heidän vanhempansa juuri rukoilevatkin heidän puolestaan, kun sanoma on kiitänyt:
”He saivat surmansa lento-onnettomuudessa.
     
        -   Vielä saat nähdä salaisuuden, mutta älä hämmästy, selviydyt kaikesta Jumalan avulla, Suuri Henki sanoi ja hänen ennen lempeillä, rohkaisevilla kasvoillaan oli pelottavan outo ilme, jollaista en enne ollut havainnut.
Kuulin voimakkaan tuulen huminaa ja ympärilläni hämärtyi. Käänsin katseeni tuulispään kulkuun ja erotin läheisyydessäni mustan olennon, joka oli toisenlainen kuin mikään olento tuonelassa tai maan päällä. Hänellä ei ollut määrättyä muotoa eikä verhoja, mutta hänen kasvonsa, joita en voi sanoin kertoa, olivat pelottavat. Niistä kiilui kaksi läpitunkevaa silmää, jotka erottautuivat hämärässä vihaisina, rienaavina ja uhkaavina.
        -   Kuka olet, yritin kysyä? , mutta huuleni jähmettyivät kiinni tämän lamauttavan olennon edessä.
Suuri Henki oli loitompana mykkänä, ajattelin viimeisen hetkeni tulleen.
        -   Olen maailman ruhtinas, jolla on tuulissa valta ja minä kuljen täälläkin apulaisineni tervehtimässä, pauhasi kaamea ääni.
Nyt ilmestyi syvyydestä lukematon määrä kammottavia olentoja. En jaksanut enää kestää, vaan yritin huutaa Suurta Henkeä minua pelastamaan, mutta en saanut ääntäni kuuluviin.
Maailman ruhtinas kerskasi samalla kumealla äänellään:
        -   Lähden maailmaa valloittamaan …
©2019 VALKEUS - suntuubi.com