Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KUUDES LUKU
 
Itsemurhaajia, Laulajattaren järkyttävä tarina, Mielenhäiriöitä
 
 
Olin kauhusta menehtyä näiden näkyjen tähden rahamiesten olopiirissä.
Kun Suuren Hengen paluu alkoi viipyä, pelkäsin jo, että hän oli jättänyt minut ahneitten ilmapiiriin. Mieleeni tuli pelottava ajatus: Minäkin olen ollut ahne ja nyt minut jätetään sinne, missä oli täydellinen inflaatio ja missä omaisuuteensa luottaneet kuolemansa jälkeen saavat viettää viimeisen tuomion odotusta. Onneksi Suuri Henki saapui yhdennellätoista hetkellä ja pelasti minut järkyttävästä tilastani.
Ilman Suurta Henkeä, minulle taivaasta lähetettyä opastani, olisin jo menehtynyt epätoivoon. Nytkin hän saapui kirkkaudenmaailman loiste autuailla patriarkallisilla kasvoillaan. Miten rakastinkaan häntä! En tahtoisi hänestä enää hetkeksikään erota, mutta tiedän myös, ettei hän pysyisi taivaan hohteisena,
ellei hän saisi aina välillä kohdata Vapahtajaa ja autuaita sieluja Jumalan vihreillä niityillä.
Sain jättää rahaan turvautuneiden ja riettaiden kurjan piirin, mutta Suuri Henki sanoi minulle, että minun täytyi edelleen nähdä tuonelassa olevien ihmisten kohtaloita. Hän vei minut silmänräpäyksessä yksinäiselle autiolle seudulle.
Siellä harhaili itsemurhaajia kuin he olisivat olleet maanpaossa.. Vaikka heitä oli paljon, eivät he pitäneet seuraa keskenään, vaan liikkuivat levottomina autiossa maastossa. Ei kukaan halunnut olla heidän kanssaan ja kun he itse kukin myös sen tajusivat, niin he eivät pyrkineetkään toistensa pariin, vaan pakenivat toisiaankin.
Mutta aivan kuin sattumalta näin kaksi miestä, jotka keskustelivat keskenään. Koetin etäältä kuunnella, mitä he puhuivat. Minun oli kuitenkin vaikea erottaa kaikkia sanoja, sillä he puhuivat hiljaa kuin olisivat pelänneet omaa ääntänsäkin.
-         Meidät tuomitaan murhaajina, kuulin hiljaisesta huminasta. Murhaajiahan me todella olemmekin, mutta emme ole tehneet lähimmäisillemme kuitenkaan pahaa. Sinähän tiedät, veli, jatkoi toinen puhettaan, että me jouduimme äärimmäiseen epätoivoon. Meillä ei ollut pienintäkään toivoa elämiseen ja siksi …
-         Minä kadotin järkeni valon silloin, kun lopetin maisen elämäni, kuulin toisen vastaavan kuiskaamalla.
-         Melkein sama oli minunkin tilani. En tiennyt mitä olin tehnyt, ennen kuin heräsin täällä.
-         Tuomitkoot nyt ihmiset meitä ja karttakoot täälläkin murhaajina, kyllä meidän asiamme vielä otetaan tuomiolla esille. Emmehän voi tosin puolustaa itseämme, sillä oikeastaan tekomme on ollut raukkamainen   Jos Jumala olisi sen hyväksynyt, niin emme täällä harhailisi.
-         Jospa ihmiset käsittäisivät sen synkeän epätoivon, jonka vallassa minä nyt olen, niin he eivät tekisi koskaan itsemurhaa.
Nyt en erottanut enää sanaakaan noiden kahden keskustelusta. Kuului outoa tuulen huminaa, joka vihlovana lauloi niin kuin puhelinlangat sekoittaen jokaisen sanan, mitä nuo hiljaiset erakot puhelivat.
Minun kävi heitä koko sydämestäni sääli, sillä olinhan itsekin ollut aivan äärimmäisen epätoivon yössä ja miettinyt samaa, mitä nämä olennot olivat käytännössä tehneet. Muistin heidän keskustelussaan, miten metsästysasettani panostettuna säilytin viikon päivät ja vieläkin kuulen tuon viettelijän äänen, joka jokaisena yönä kuiskutteli korvaani:
-         Laske ohimolle!
Pelastajana tuli kuitenkin taivaallinen olento, joka vei minut epätoivosta Vapahtajan kirkkauden eteen. Vasta silloin kiusaajan ääni vaikeni.
Ehkäpä tämä oli minulle tarpeellinen koetus sen vuoksi, etten kovin tuomitsisi niitä, jotka ovat täällä tuonelan mailla yksinäisinä tuomittuina sieluina odottamassa ja jotka hyvin muistavat hiljaiset hautajaisensa.
-         Mitä sinä Suuri Henki arvelet näistä, jotka ovat itse lyhentäneet maiset
päivänsä, kysyin oppaaltani.
Tunsin, että äänessäni oli jotain syyttävää.
Hän katsoi minua oudosti ja vastasi:
-         Ei minua ole lähetetty näiden tuomariksi. Jumalalle yksin kuuluu tuomion
valta. Tiedäthän, ettei viimeistä tuomiota vielä ole pidetty ja siksi ole varovainen lausumaan mitään omaasi. Kuolleitten tuomio kyllä tulee Sanan mukaan ja silloin katsotaan Jumalan kirjoihin, keiden nimet on elämän kirjassa ja vain ne, joiden nimiä ei siellä ole, tuomitaan lopulliseen kadotukseen. Paatuneille murhaajille ei kuulu iankaikkinen elämä. Sen tiedät.
Samalla huomasin erään keski-ikäisen naisen lähestyvän meitä. Hän tuli aivan yksin, niin kuin eksynyt erämaan vaeltaja. Kun Suuri Henki huomasi, että tulija tavoitteli minua, hän hienotunteisesti väistyi syrjään ja katosi.
-         Iineskö, sanoin pelästyneenä.
Tulija oli eräs tuttu laulajatar, joka eräänä yönä oli nauttinut myrkkyä ja aamulla löydetty kylmänä vuoteeltaan. Muistin niin päivänselvästi hänet ja sen murheellisen sanoman hänen kuolemastaan, jonka kertoi minulle jälkeenpäin hänen ystävättärensä.
-         Että sinä tulit minua tapaamaan, sanoin ihmeissäni. Oikeastaan minun
täytyy pyytää sinulta anteeksi, etten puhunut sinulle eläessäni Jeesuksesta, paitsi silloin kotikaupunkisi tyttökoulussa, kun sinä olit vielä koululainen.
-         Jospa olisit minulle puhunut, mutta tuskinpa minun kohtaloani olisi enää  
mikään muuttanut. Olenhan kertonut sinulle maan päällä ollessani ystävästäni, joka minua ennen siirtyi tänne.
-         Kyllä, muistan kaikki. Hän oli säveltäjä, kuten kerroit ja minä näin hänet kerran. Sinä tiedät sen.
-         No niin. Sitä, mitä sinulle hänestä puhuin, en tahdo toistaa, koska muistat kaikki. Todellisuus on nyt, että me molemmat olemme täällä, missä itsemurhaajat hiljaisina vaeltavat.
-         Sen kaiken tiedän, mutta miten sinäkin saatoit näin pitkälle mennä, että lopetit itse maisen elämäsi
-         Tahdotko kuunnella minua hetkisen, niin sanon lyhyesti totuuden?
-         Lupaan.
-         Kuten tiedät, rakastin sitä säveltäjää suuresti. Kun hän siirtyi maan päältä, jäin perin yksinäiseksi. Ja sinäkin minut unohdit.
(Tunsin kauheaa itsesyytöstä tästä, sillä Iines puhui totta. En soittanut hänelle, enkä tavannut häntä ainakaan vuoteen ja sitten oli jo myöhäistä, kun kuulin, mitä oli tapahtunut).
Iines jatkoi:
-         Kun elämäni alkoi tuntua kovin yksinäiseltä, menin spiritistiseen
istuntoon, jossa ilmestyi muka säveltäjä-ystäväni henki ja sanoi:
”Täällä on hyvin ihanaa, älä pelkää, ei mitään hätää”.
Minä uskoin vuorenvarmasti, että se oli poissiirtynyt ystäväni, säveltäjä
N.N.. Kun minulle tuli sitten pientä harmia, niin ajattelin, miksipä minäkään maan päällä olisin, kun ystävälläni oli niin hyvä olla kuolleiden maailmassa. Silloin varasin myrkkyä ja kahden viikon kuluttua tuon spiritistisen istunnon jälkeen otin eräänä iltana niin voimakkaan myrkkyannoksen, että heräsin vasta tässä maailmassa, jossa nyt harhailen.
Kuuntelin henkeäni pidätellen Iineksen kertomusta, joka on sula totuus. Sitten kysyin:
-         Oliko tuo spiritistisessä istunnossa samasi sanoma totta?
-         Mitä vielä. Valhetta. Olen tavannut täällä säveltäjän ja hän väittää, ettei hän tiedä koko istunnosta mitään ja ettei hänellä ole täällä rauhaa, koska hän ei löytänyt Jumalaa.
-         Mutta kuka sinua sitten houkutteli tänne?
-         Joku valheen henki. Ehkä jonkun langenneen- enkelin saastainen henki. En ikinä olisi ottanut myrkkyä, ellen olisi uskonut tuota spiritisti-istunnossa kuulemaani henkisanomaa. Ei täällä ole mitään iloa itsemurhaajilla ja samaa tietä muutti säveltäjä-ystävänikin tänne.
-         Siis sanoma oli petosta?
-         Niin, petosta alusta loppuun saakka. Siksi varoittakaa ihmisiä spiritismistä! Se on petosta kauniissa kiehtovassa muodossa.
-         Ei kenenkään pitäisi itse lyhentää päiviään. Eivät sitä spiritististen-istuntojen järjestäjätkään tee, mutta saattavat monet konsteillaan houkutukselle alttiiksi. Me häpeämme nyt täällä raukkamaisia tekojamme. Ei meillä kenelläkään ole täällä rauhaa. Tämä on epätoivon laakso, johon meidät on valheella johdettu.
-         Onko teillä mitään pelastuksen toivoa, kysyin vihdoin Iinekseltä?
-         Sinähän kyllä tiedät, ettei viimeistä tuomiota vielä ole pidetty. Siihen me vielä tarraudumme, mitä vanhurskas Jumala meille sitten tehneekin.
-         Mutta sinua minä pyydän varoittamaan kaikkia, etteivät tekisi itsemurhaa. Me olemme perin yksinäisiä täällä. Meillä ei ole hetken rauhaa missään.
Iineksen kadottua näköpiiristäni minut valtasi suuri murhe. Miksi en puhunut hänelle maan päällä pelastuksesta? Olihan hän ennen koulutyttönä saanut herätyksen ja ollut uskossa.
Sitten näin jälleen alakuloisia yksinäisiä vaeltajia autioseudulla, josta muut olivat poistuneet. Erotin Iineksen ystävänkin, tummatukkaisen keski-ikäisen taiteilijan, liikkuvan aivan yksin katse alakuloisena. Iines ei kävellyt hänen seurassaan. Mitään pelastuksen toivoa ei ollut ja he katuvat yhä mieletöntä epätoivoista tekoaan.
Jospa voisin varoittaa kaikkia kiusattuja lopettamasta itse elämäänsä! …
 
©2018 VALKEUS - suntuubi.com