Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

”Äiti, saanko mennä ajelemaan pyörällä?”, seitsenvuotias Aaron kysyi.
Aaronin äiti Wendy katsoi kelloa ja antoi luvan. Perheen oli tarkoitus lähteä kirkkoon vajaan tunnin kuluttua ja Aaronin pikkuveli oli laitettava lähtökuntoon.
”Jos pysyt kotinurkilla, etkä sotke itseäsi.”
Aaron oli äidin vastauksesta onnellinen ja juoksi punamustan pyöränsä luo.
Wendy hymyili. Tuskinpa Aaron malttaisi olla likaamatta itseään.
Mutta päivä oli kaunis eikä poikaa voinut pitää sisälläkään.
Puoli tuntia vierähti ja Wendy meni ovelle.
”Aaron, kohta lähdetään!”, hän huusi. Mutta vastausta ei kuulunut..
Wendy tähyili ympäriinsä, mutta poikaa ei näkynyt.
Kummallista, mitä oli tapahtunut. ehkä hän oli mennyt naapuriin kaverinsa luo?
”Otamme hänet kyytiin matkan varrelta”, Wendy päätti.
Aaronin isoisä tuli hakemaan heitä ja kaikki istuivat autoon.
Mutta Aaronia ei löytynyt leikkitoverinsa luota. Kukaan ei ollut nähnyt häntä koko iltapäivänä.
”Kysytään muilta lapsilta”, Wendy ehdotti. Tämä ei ollut lainkaan Aaronin tapaista.
Aaronin isoisä etsi poikaa kaikkialta, mutta vaikka hän tapasi paljon lapsia, jotka tunsivat Aaronin, niin kukaan ei ollut nähnyt häntä.
Wendy huolestui ja soitti miehelleen Glennille töihin.
Glenn oli nopeasti paikalla ja useamman naapurin voimin he ryhtyivät järjestelmällisesti soittelemaan lähiasukkaiden ovikelloja
ja etsimään perusteellisesti Aaronia. Tuloksetta. Aaron oli kadonnut jäljettömiin.
Lopulta Wendy ja Glenn soittivat poliisille. Kaksi poliisia tuli ottamaan vastaan katoamisilmoituksen. Itkua niellen Wendy kuvaili poikaansa ja kertoi hänen tarkat tuntomerkit. Poliisien lähdettyä Wendy katsoi Glenniin.
”Nyt meitä ei voi auttaa kukaan muu kuin Jumala”, hän sanoi.
”Minä soitan kirkkoon ja pyydän ihmisiä rukoilemaan, että Aaron palaisi terveenä kotiin.”
Glenn oli samaa mieltä ja nainen, joka otti rukouspyynnön vastaan
lupasi, että koko seurakunta rukoilee Aaronin puolesta.
Soitettuaan Wendy meni takaisin ulos. Hän kulki edestakaisin talon edessä ja katseli kelloaan. Kaksikymmentä yli kuusi. Aaron oli ollut kadoksissa yli kolme tuntia!
”Auta meitä Jumala”, Wendy rukoili.
Pian tämän jälkeen Wendy näki kadulla kaksi vaaleaa tyttöä.
He olivat arviolta n. 11-12-vuotiaita ja lähestyivät hitaasti Wendyä kohti. Tytöt pysähtyivät aivan kuin he olisivat tulleet tapaamaan juuri häntä.
”Hei tytöt, olen etsimässä pientä poikaa…”
Toinen tytöistä nyökkäsi, ikään kuin asia olisi ollut hänelle kovinkin tuttu.
”Punatukkaista poikaa”, hän sanoi hymyillen.
”Jolla on punamusta polkupyörä”, sanoi toinen tyttö.
Wendyn toivo heräsi. ”Oletteko te nähneet hänet?”, hän huudahti.
”Hän on leikkimässä erään talon pihassa”, ensimmäinen tyttö sanoi.
”Minulla on heidän puhelinnumeronsa.”
”Puhelinnumeronsa?”, Wendy hämmästyi.
”Niin”, tyttö sanoi numeron. Hän hymyili niin herttaisesti, että Wendyn jännitys alkoi hellittää.
Tuota pikaa Wendy soitti numeroon ja puhelimen toisessa päässä ollut nainen vahvisti, että heidän pihassa oli poika, johon tuntomerkit sopivat. Hän kertoi Wendylle osoitteen ja Glenn juoksi autolle noutamaan poikaansa.
Isänsä tullessa Aaron hämmästyi. Oliko häntä etsitty noin suurella joukolla? Hän kertoi, ettei ollut löytänyt omia ystäviään ja niinpä hän oli päättänyt ajella pyörällään katuja pitkin, kunnes oli löytänyt alikulkusillan toiselta puolelta itselleen leikkitovereita.
Oliko siinä joukossa ollut kaksi n.12-vuotiasta vaaleaa tyttöä?
Ei! Aaron oli asiasta täysin varma. Sitä paitsi hän ei ollut kertonut kenellekään nimeään eikä osoitettaan.
Mistä tytöt olivat tienneet missä Aaron oli ja miten he olivat tienneet talon puhelinnumeron? Miten he olivat löytäneet Wendyn?
Ja mikä vielä merkillisempää: vaikka monet naapurit olivat olleet etsimässä Aaronia, pysäytelleet vastaantulijoita ja kyselleet näkemiltään lapsilta, kukaan ei muistanut nähneensä kahta vaaleaa tyttöä.
Wendy ei koskaan nähnyt tyttöjä uudelleen. Mutta hän tietää keitä he olivat. Tasan kello kaksikymmentä yli kuusi kirkossa oli rukoiltu Aaronin puolesta. Ja hetkeä myöhemmin hän olo nähnyt pienet sanansaattajat, jotka olivat tuoneet tullessaan, kuten aina, ilosanoman.
Mistä syystä Wendy katsoi kelloa juuri samaan aikaan:
Jumala antoi vahvistuksen, että rukoukset oli kuultu!
 
 
 
©2018 VALKEUS - suntuubi.com