Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

10. luku: Todistamassa maailmalle

 

 

KIIPESIN LANKONI KUORMA-AUTON lavan matalalle penkille. Olin matkalla Water Valleyhin, ihmisten vastakkaisista toivomuksista huolimatta. Herra oli puhunut ja tiesin, että oli parempi totella Jumalaa, kuin ihmisiä. Olin lavan penkillä yksinäni. Toiset olivat ohjaajankopissa ja olin iloinen, ettei kukaan ahdistanut minua. Sain puhua vain Herralle, eikä päälläni ollut muuta kattoa kuin kuutamoisen yön tähtikirkas taivas. Joka kerran, kun auto lennähti jostain kuopasta, sielustani kohosi kiitos Herralle. Erikoislääkäri oli sanonut juuri kaksi päivää aikaisemmin, etten olisi kestänyt 5 mailin (n.8km) matkaa kotoani, vaikka ambulanssi olisi ajanut kuinka hitaasti tahansa. Nyt olin enemmän kuin elossa ja ratsastin ponnahtelevan autoromun tyhjällä penkillä noita samoja sivuteitä, enkä koskaan ollut tuntenut itseäni terveemmäksi. Siitä oli syytä iloita.

    Sisareni asui alavalla kohdalla jokilaaksossa, lähellä Water Valleytä. Heidän sekä heidän naapuriensa talot olivat rakennetut korkealle maasta,  jottei keväällä tulvivan joen vesi pääsisi sisään.

    Kun saavuimme määräpaikkaamme, sisareni anoppi seisoi korkealla kuistilla, nojaten sen pylvääseen ja odottaen saavansa lohduttaa sisartani, joka tuli kotiin hautajaisistani.

    Auto pysähtyi pihalle. Kukaan ei lähtenyt autosta ulos. He odottivat minun tuovan terveiseni henkimaailmasta. Hetkessä hyppäsin auton istuimelta ja juoksin portaat ylös varpaillani ja kädet kohotettuina, valkopukuisena ja paljasjalkaisena. Olin todellakin aavemaisen näköinen kuunvalossa sellaiselle, joka luuli minua kuolleeksi ja haudatuksi. Tuo lähes satakiloinen nainen portailla haukkoi henkeään, vetäytyi taaksepäin ja huusi: ”Lura, sinäkö se olet?” Vastasin: ”En”, sillä todellakaan en tuntenut olevani oma itseni. Kiersin kalmankylmät käteni hänen ympärilleen, hänen seisoessaan siinä hihaton puku päällä. Elokuinen ilta oli hyvin lämmin ja hän koetti näin saada olonsa viileämmäksi. Voitte ymmärtää, minkä vaikutuksen se teki häneen, kun jäiset käteni koskettivat häntä. Tunsin hänen ruumiinsa huojuvan. Hän oli pyörtymäisillään ja kaatumaisillaan maahan. Ymmärsin, että mitä tekisin, se oli tehtävä pian. Pudistelin häntä ja huusin: ”Kyllä, olen Lura, olen Lura”. Hän sai tasapainonsa takaisin ja kerroin hänelle, mitä Herra oli tehnyt minulle. Hän saattoi tuskin uskoa silmiänsä.

    Menimme sisään hänen jumalattoman, kovasydämisen miehensä makuuhuoneeseen. Hänen vaimonsa ei sanonut sanaakaan. Mies kohotti olkapäitänsä ja katsoi minuun, kun seisoin ovella kädet kohotettuina ja varpaillani. Hänen kasvonsa muuttuivat valkoisiksi ja häneltä pääsi kauhistava voihkaisu! ”Oi-voi-voi!”

    Kuljin kevein askelin läpi huoneen sanomatta sanaakaan hänelle.

Menin alas eteiskäytävään ja oleskeluhuoneeseen, jonka ovi makuuhuoneeseen oli suljettu ja ryhmä nuoria ihmisiä oli keskellä huonetta iloisena seurueena. Avasin oven ja astuin huoneeseen. Nauru keskeytyi ja rupattelu hiljeni kuiskauksiksi, kun kerroin heille, että Jumala oli lähettänyt minut takaisin varoittamaan, että ihmiset valmistautuisivat, sillä Jeesus tulee pian. Kun he lopulta tulivat siihen päätökseen, etten ollut aave, joka oli tullut kummittelemaan heille, he kuuntelivat minua hartaasti.

    Koko joukko siirtyi kanssasi siitä talosta sisareni kotiin, joka oli vajaan kilometrin päässä. Saavuttuamme sinne, alkoi vanhanaikainen rukouskokous. Tanssi oli muuttunut rukoukseksi. Nuo nuoret ihmiset rukoilivat ja katuivat syntejään. Sinä iltana he antoivat sydämensä Jeesukselle. Lauloimme ja rukoilimme koko yön.

    Kun aurinko nousi seuraavana aamuna, pojat lähtivät kaikkiin suuntiin kertomaan minun heräämisestäni. Yhdeksän aikaan ihmisiä oli tulossa paikkakunnan joka suunnalta autoilla, rattailla, ratsastaen ja kävellen. Tulijoita saapui koko päivän, kunnes ei tiellä ollut enää pysäköimistilaa ajoneuvoille. Pian autot alkoivat pysäköidä puuvillapelloille, jotka olivat talon yhteydessä ja jotka kuuluivat sisareni apelle. Mutta hän ei valittanut. Koko puuvillapelto oli pilalla kymmenessä päivässä.

    Uutiset levisivät kaupunkiin ja autokuormallinen toisensa jälkeen alkoi Water Valleystä pysäköidä pihallemme. Jotkut tulivat uteliaisuudesta, jotkut parantuakseen ja toiset pelastuakseen. Rukoilin sairaiden ja pelastumattomien puolesta hellittämättä yöt ja päivät seuraavien kymmenen päivän aikana.

    Tulijoiden joukossa oli lukuisia sanomalehtireporttereita ja –valokuvaajia. Kun he kuulivat suurista parantumisihmeistä, jotka Jumala oli tehnyt, he ryntäsivät minua katsomaan, saadakseen siitä hyvän artikkelin. He kyselivät minulta paljon ja koska minulla ei ollut aikaa tyydyttää heidän joutavaa uteliaisuuttaan, he kääntyivät läsnäolijoiden puoleen, saadakseen kertomuksen kokoon pala palalta. Minun oli tehtävä Isäni antamaa työtä. He saivat parantumisistani ja kuolleista heräämisestäni koskevat tiedot eri ihmisiltä, jotka eivät tienneet tarkkaan yksityiskohtia ja siitä johtuivat monet väärät tiedot sanomalehtien kertomuksissa.

    Melkein jokainen uutistoimisto maailmassa julkaisi tarinani ja kuvani. Sain leikkeitä sanomalehdistä niinkin kaukaa kuin Shanghaista Kiinasta. Luterilaiset lähetyssaarnaajat, jotka asuvat nyt Lancasterissa Kaliforniassa, kertoivat lukeneensa tapauksestani eräästä intialaisesta sanomalehdestä heidän siellä ollessaan. Associated Press, United Press. Columbia Press ja monet muut uutistoimistot julkaisivat uutiset ihmeestä kautta maailman samalla viikolla. Kuusi viikkoa myöhemmin 153 amerikkalaista sanomalehteä omisti sunnuntaipainoksessaan koko sivun tälle tapahtumalle.

    Asia tuli julkiseksi minun tietämättäni. En tiennyt siitä mitään, ennen kuin ystäväni toivat minulle sanomalehtileikkeitä. Kun valokuvaajat ottivat kuvia, ei minulla ollut aavistustakaan, miksi he niitä ottivat. Mutta nyt ymmärsin Jumalan johdon, Hänen tuodessaan minut Water Valleyhin ja tehdessään todistukseni julkiseksi. Kun Jumalan kunniaksi kirjoitan tätä, minulla on sanomalehtikirjoitukset edessäni. Lukija näkee tässä kirjassa United Pressin alkuperäisen sähkösanoman jäljennöksen, joka on lähetetty Water Valleystä kaikille sen haaratoimistoille.

    Ihmiset alkoivat tulla autoillansa Mississipissä olevaan kotiini Yhdysvaltojen kaikilta kulmilta, jotta ”ihmetyttö” rukoilisi heidän puolestaan. Tämä nimi ”ihmetyttö” oli uutistoimistojen antama nimi minusta. Water Valleyn liikemiehet ovat kertoneet minulle henkilökohtaisesti, että ihmisiä tuli Kanadasta, New Yorkista, Kaliforniasta ja melkein jokaisesta maan valtiosta heidänkin liikepaikkoihinsa kuullakseen jotakin tytöstä, jonka Jumala herätti kuolleista. Niinä päivinä tuli tuhansia ihmisiä – monet parantuakseen, jotkut pelastuakseen ja monet vain nähdäkseen.

    Eräänä päivänä eräs pieni naisreportteri tuli luokseni ja väitti minun tarvitsevan morfiinitabletteja. Minun täytyi toki nukkua. Kukaan ihminen ei voinut kestää tuota alituista jännitystä. joka jatkui keskeytymättä päivät ja yöt, nukkumatta ja syömättä. Ei kukaan voisi kestää sitä. Sydämeni loppuisi, niin hän väitti. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että sama ylösnousemusvoima, joka antoi hengityksen keuhkoilleni ja pani sydämeni toimimaan, antoi minulle voimaa noina päivinä. luonnollisesti ajatellen kenenkään olisi mahdotonta kävellä kaksitoista vuorokautta kädet ylhäällä ja varpaillaan. Hitler saavutti ennätyksen pitämällä kätensä kohotettuna kauemmin kuin kukaan muu ihminen. Hän oli silloin tervehdysasennossa neljä tuntia. Minun yliluonnolliset ilmiöni eivät olleet inhimillisesti mahdollisia, vaan ne olivat yliluonnollisen Jumalan töitä. Käsieni jatkuva pysyminen ilmassa ja liikkuminen varpaillani juuri vakuuttivat sanomalehtimiehille, ettei tämä ollut pilantekoa, vaan todellinen Jumalan ihme.

    Reportteri kysyi minulta vihdoin, enkö antaisi jonkun lääkärin Water Valleystä tutkia minut. Myönnyin siihen, sillä tiesin olevani terve. Oikeastaan oli asia niin, että tohtori B:n tuloa edeltävinä päivinä olin rukoillut monien hänen potilaittensa puolesta ja olin nähnyt heidän parantuvan ihmeellisesti heti. Erään hänen sukulaisensa puolesta, jota hän oli hoitanut parantumattomana sydänvikaisena kuukausien ajan, rukoiltiin ja hän parantui heti sairaudestaan. Tohtori totesi sen, myönsi ihmeen ja antoi kunnian Jumalalle.

  -----

 

Elokuun 23. p:nä 1931.

”Kuolleista noussut tyttö kertoo, että enkelit lahjoittivat hänelle elämän uudelleen, jotta hän parantaisi sairaita” …

United Pressin mukaan

 

Water Valley, Mississipi. Elokuun 23 p:nä – (UP) –

”Lura Johnson, 17-vuotias tyttö Sledgestä, Mississipistä, sanoi tänään, että enkelit neuvoivat hänet palaamaan maan päälle parantamaan sairaita kuolemansa jälkeen.

    Monet ovat tulleet hänen ylösnousemuksensa jälkeen pyytäen parantumista.

    ”Jumala toi minut takaisin ja Hän on huolehtiva minusta”, sanoo tyttö kieltäytyessään ruoasta ja levon mahdollisuudesta.

    Sukulaisten kertoman mukaan neiti Johnson, rouva Josie Whiten tytär Sledgestä Mississipistä täältä läheltä, oli ollut sairas ja sitten ilmeisesti kuollut, aikaisin sunnuntaiaamuna kouristuksiin. Hänen ruumiinsa pantiin autoon Sledgessä ja tuotiin rouva C.L.Boltonin kotiin täällä. Useita tunteja myöhemmin hän nousi ylös ja lähti kävelemään..

    Tyttö kertoi kuolleensa ja nähneensä enkeleitä, jotka kehottivat häntä palaamaan maan päälle ja parantamaan sairaita

    Tri H.B. Oliver, joka tekee kotikäyntejä Sledgessä, kertoo hoitaneensa häntä hermostohäiriön takia”.

 

 

=Alkuperäinen United Pressin sähkösanoma, joka on saatu Eastern sanomalehden asiakirjakokoelmista

                                                             

                                                                     jatkuu  

 

 

 

   

 

©2019 VALKEUS - suntuubi.com