Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Elettiin aivan 1960-luvun alkuvuosia Lieksassa Pohjois-Karjalassa. Kesä oli kauneimmillaan,

luonto oli herännyt eloon jo kuukausia aiemmin. Työläiset viettivät kesälomiaan,

kouluikäiset vetivät hetken henkeä ennen syksyn tuloa ja uuden lukuvuoden alkua.

Meno oli hiljentynyt, toiset olivat kesänviettopaikoillaan tai kuka missäkin

rauhoittumassa. Meilläkin oli tapana kiertää joka kesä kuukausi ympäri "suomenniemen",

mutta sinä kesänä tuo matka lienee ollut vielä tekemättä. Mukavaa se oli, aina sitä

jo ennakkoon odotti.  Mukavaa - mutta ahdasta, kun kuusi ihmistä sulloontui

pikkuautoon, mutta eipä se pahemmin haitannut, ei siitä kukaan ainakaan valitellut.

No, nelivuotiaana sitä mahtui melkein mihin vaan, melkeinpä "hattuhyllylle" tai istuimen

alle.

     Veljeni kanssa meillä oli usein tapana heitellä mitä käteen sattui, talvella tietysti

lumipalloja, kun taas kesällä ne vaihtuivat kiviin. Oli mukava heitellä pituutta ja

korkeutta kerrostalon seinään tai jos jaksoi oikein kunnolla heittää, niin silloin jopa

talon katolle. Kesällähän se oli hieman vaarallisempaa, ettei vaan ikkuna olisi mennyt

siinä ohessa rikki. No, niin ei tainnut koskaan käydä. Ja ikäväähän se olisi ollut

tunnustaa, että vintiö oli rikkonut ikkunan. Kesällä oli hauska heitellä "leipiä" Lieksan

jokeen ja laskea montako niitä sai. Nyky sukupolvelle tuo harrastus lienee

hiipumaan päin, mutta silloin se oli suosiossa. Toki useampi tietänee, mistä on kysymys.

Harmiton harrastus, ei kai siitä voine muuta sanoa.

      No, kesä kun oli käynnissä, olivat kivet käytössä. Koulun kenttä oli hyvä,

ihanteellinen paikka tuolle puuhalle. Siellä oli tilaa tuolle harrastukselle, eikä tuntenut

olevansa ainakaan kenellekään riesaksi. Asuimme samaisella koululla, joten paikkahan

tuntui ihan kotipihalta. Kivet olivat joskus niin suuria, että hyvä jotta käteen mahtui,

mutta niitä oli helppo kerätä, eihän silloin ollut missään asfalttia, lieneekö edes keksitty.

Siinä sitten aikamme kiviä heiteltyämme - olin juuri ottanut nyrkkiin sopivan kokoisen

murikan - kuulin yläpuolelta, viereltäni sanatarkasti ja selvästi seuraavat sanat:

"Jos ihmiset eivät heittelisi kiviä, niin kivetkin puhuisivat". Kivi jäi käteeni ja laskin sen

varovaisesti maahan. Minulle ei jäänyt hetkeksikään epäselväksi kuka oli puhunut. Vaikka

olin taivasasioista tuolloin vielä kovin tietämätön,

tämä tapahtuma avasi suuresti tietämykseni. Sanatarkasti lause jäi pysyvästi mieleeni,

enkä usko, että mikään "horrostila" voi sitä muistista viedä.

      Vuosikymmeniä olen yrittänyt selvittää mitähän tuo sanoma tarkoitti, mutta olen

varma, että se mitä Jumala puhuu, ei koskaan ole turhanpäiväistä, vaan kaikki viestit

ovat tärkeitä. Ennen Jeesuksen paluuta tuo asia kyllä selvinnee. Nykyään Raamattua

tutkiskellessa se on alkanut avautua, mutta yritän palata asiaan myöhemmin, kun

totuus alkaa enemmän selvitä. Ettei se olisi pelkästään vain minun mielipiteeni. Pysyn vielä

vaiti asiasta.

Matti Räty

©2019 VALKEUS - suntuubi.com