Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Betty J. Eadie

Valon syleilyssä

 

5.luku: Tunneli

Jos olet valtavan energian lähellä, tunnet sen. Minäkin tunsin sen nyt. Syvä, jylisevä, kohiseva ääni täytti vähitellen huoneen. Aistin sen takana olevan voiman, liikkeen, joka tuntui raivoisalta. Mutta vaikka sekä ääni että voima olivat pelottavia, täytti erittäin miellyttävä, miltei hypnoottinen tunne, minut taas. Kuulin kulkusten tai kaukaisten kellojen soivan taustalla. Se oli ihana ääni, jota en unohda koskaan. Pimeys ympäröi minut asteittain. Vuode, valo lähellä ovea, koko huone tuntui hämärtyvän ja äkkiä jokin vetäisi minut hellästi ylöspäin, suuren, pyörivän mustan massan sisään.

     Minusta tuntui, kuin valtava pyörremyrsky olisi nielaissut minut. En nähnyt muuta, kuin syvän, melkein käsin kosketeltavan pimeyden. Pimeys oli enemmän, kuin valon puutetta; se oli tiheää mustuutta, erilaista, kuin mikään ennen näkemäni pimeys. Terve järkeni sanoi minulle, että minun pitäisi olla kauhuissani, että kaikkien nuoruuteni pelkojen pitäisi nyt toteutua.  Mutta tämän mustan massan sisällä aistin täydellisen miellyttävän hyvän olon ja rauhallisuuden tunteen Tunsin liikkuvani eteenpäin läpi pimeyden ja kohina heikkeni. Olin vaakasuorassa asennossa ja liikuin jalat edellä ja pää hieman koholla. Nopeus kasvoi niin uskomattomaksi, että sitä ei olisi voinut mitata edes valovuosina. Mutta myös rauhallisuus ja rentous lisääntyivät ja minusta tuntui, että olisin voinut olla tässä ihanassa tilassa ikuisesti ja tiesin senkin, että jos olisin halunnut, olisin myös voinut jäädä siihen.

     Tulin tietoiseksi toisista ihmisistä ja eläimistä, jotka matkasivat kanssani, mutta kaukana minusta. En nähnyt heitä, mutta tunsin, että he kokivat saman kuin minäkin. Minulla ei ollut minkäänlaista henkilökohtaista kosketusta heihin ja tiesin, etteivät he olleet minulle uhka, joten he katosivat nopeasti tietoisuudestani. Aistin kuitenkin toisia, jotka eivät liikkuneet eteenpäin, kuten minä, vaan viivyttelivät tässä ihanassa pimeydessä. He joko eivät halunneet tai eivät yksinkertaisesti tienneet, miten menisivät eteenpäin. Mutta mitään pelättävää ei ollut.

     Tunsin, miten minussa tapahtui paranemista. Rakkaus täytti tämän kohisevan, liikkuvan massan ja vajosin yhä syvemmälle sen lämpöön ja pimeyteen ja iloitsin turvallisuudesta ja rauhasta. Ajattelin: ”Tämän täytyy olla se paikka, jota sanotaan kuoleman varjon laaksoksi”.

     En ollut eläessäni tuntenut suurempaa rauhaa.

 

jatkuu …

 

 

 

 

©2018 VALKEUS - suntuubi.com