Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

16. luku: Jumalan viimeinen herätys

 

NÄINÄ MONINA VUOSINA Jumala on sallinut minun olla julistamassa armon ja Kristuksen pikaisen tulemisen sanomaa. Olen nähnyt monien antavan sydämensä Hänelle ja pelastuvan; tänä päivänä he ovat valmiit kohtaamaan Hänet. Olen myös nähnyt joukkojen hylkäävän Hänet ja tekevän pilaa Kristuksen palaamisen ajatuksesta. Tänä päivänä he ovat lähempänä tuomiotansa kuin sinä päivänä, kuin aloin viedä eteenpäin sanomaa, jonka sain silloin, kun henki ja ruumis olivat erotetut toisistaan kuolemassa. Jotkut ovat kysyneet minulta, luulenko kuolevani vielä kerran. En luule sitä! Olemme niin lähellä Kristuksen tulemusta.

     En yritä määritellä Hänen tulemuksensa päivää. Mielipiteeni vain on, ettei Hän olisi herättänyt ketään kuolleista julistamaan sanomaa Hänen tulemuksestaan, joka tapahtuisi niin kaukana tulevaisuudessa, että tämä kuolisi, ennen kuin se tapahtuisi. Uskon, että Hänen tulemuksensa on niin lähellä, että minulla on vain muutama kuukausi aikaa julistaa evankeliumia tämän pelokkaan, mutta jumalattoman epäuskon aikakautena.

     Tämän kirjoittamisen aikoihin on valtava yliluonnollinen herätys tunkeutumassa maailmaan. Kokoushuoneiden ja telttojen kymmeniin tuhansiin istuimiin ei voida sijoittaa niitä joukkoja, jotka ahtautuvat kuuntelemaan Kristuksen valitsemien välikappaleiden julistamaa sanaa Jumalan tutkimattomasta rakkaudesta. Kristus tulee jälleen niiden miesten ja naisten muodossa, jotka ovat oppineet salaisuuden kuolettaa itsensä. Sana, vieläpä Kristus, tulee lihaksi jälleen, kun Hän syntyy Henkensä kautta ihmisiin, joiden evankeliumi ja elämä yhtyy Paavalin huudahdukseen: ”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni”. Gal. 2:20

   Kun senkaltaiset ihmiset joutuvat tekemisiin murtuneiden, vertavuotavien, synnin haavoittamien sydämien ja elämänkohtaloiden kanssa, murtuneet sydämet tulevat autetuiksi ja sairaat ruumiit parannetuiksi. Kristus tulee todellakin ihmisten muodossa valmistamaan kansoja Hänen tulemukseensa pilvissä, kun Hän tulee morsiantansa, seurakuntaa, noutamaan. Ja ihmiskunta on tunteva Hänet virtaillessaan virastoista, kaupoista ja autohalleista – kaikilta maailman teiltä – huudahtaen kreikkalaisten kanssa, jotka tulivat Filippuksen luo (Joh. 12:21):                                  ”Me haluamme nähdä Jeesuksen!” He eivät enää tule pettymään, vaan katselevat Kristusta Hänen ilmaistessaan itsensä pelastajana, voimansa antajana ja yliluonnollisena parantajana. Kristus antaa jälleen palvelukseensa vapauttavan voiman ja apostoliset tulokset ovat nähtävissä, kun tuhannet, jotka  ”vapauttavat uskonsa ”, päästetään saatanan sitovista, sokaisevista ja sortavista voimista. Vihollisen istuin on paljastettu ja Kristus voittaa pelottomien ihmisten kautta jälleen kerran saatanan ilmeisen vallan ja pyyhkäisee maailmaa herätyksen aalloilla.

     Nimellisen kirkkokuntaan kuulumisen muurit ovat sortumassa ja lahkohenki tulemassa ristiinnaulituksi kärsivän, synninsairaan ihmiskunnan rynnätessä jokaisesta vakaumuksesta ja piiristä ”ulkopuolelle leirin”, nähdäkseen Jeesuksen Nasaretilaisen käyvän taas ohitse. Heidän ruumiinsa ovat sairaat ja rukouskirjat eivät ole onnistuneet heitä parantamaan.  Heidän sielunsa ovat hämmentyneet pelosta eikä heidän katekismuksensa ole tuoneet heille helpotusta. Heidän mielensä on rauhaton eivätkä säännöt ja opetukset ole tuoneet heille valoa. Maailma on väsynyt vakaumuksiin ja sääntöihin, rukouskirjoihin ja kirkonmenoihin. He tarvitsevat Jeesusta! He tarvitsevat Jeesusta! Heille on kerrottu, että Jeesus Nasaretilainen käy ohitse. Nyt ei mikään saa heitä pysähtymään, sillä he ovat lähteneet etsimään Häntä. Kun Hän lähestyy heitä tässä herätyksessä, Hän ei kysy heiltä suosituksia jostain kirkkokunnasta tai järjestöstä. Kaikki, mitä Hän vaatii, on ennakkoluuloton antautuminen Hänelle – täydellinen itsensä jättäminen Vapahtajalle, vakaumuksen jättäminen Kristukselle, elämän antaminen rakkaudelle.

     Niin, kiitos Herralle, Kristuksen jakautunut ja silpoutunut seurakuntaruumis liittyy jälleen yhteen Jumalan iankaikkisen magneetin, Kristuksen, vetäessä ihmisiä puoleensa. Ja A.B. Simpsonin kanssa laulavat ihmiset kaikkialla, kaikissa hengellisissä seurakunnissa:

Kerran itse koin tekemähän – nyt vain se on Hän

Kerran ehtoni sanelin – nyt kaikkeni antaisin

Kerran voimaa mä hain – nyt sen Antajaa vain

Kerran itsellein ahkeroin – nyt kaikki mä Hälle vvoin

     Tämän kokemuksen tapahduttua herätys on kuin yksi sielu, lahkot ja lohkot, puolueet ja välittäjät lakkaavat olemasta; sen jälkeen rakkaus on laki ja Kristus on vakaumus. Hengellisiä veljiä ei enää merkitä veljeskuntaan tai kirkkokuntaan kuulumisen mukaan, vaan Herran Jeesuksen Kristuksen maahan vuotaneen veren mukaan. Minun veljeni on se, jossa Kristus asuu riippumatta opillisesta tunnustuksesta.

     Vielä kerran kiitän Herraa siitä, että nimellisen kirkkokuntaan kuulumisen muurit ovat sortumassa ja lahkohenki tulemassa ristiinnaulituksi. Tämä on varmastikin Jumalan viimeinen herätys. Siinä Hän yhdistää ruumiinsa (seurakunnan) yhdeksi. Hän on Sanansa kautta herättänyt itselleen morsiamen, joka on valmis, kun Kristus saapuu. Tähän mennessä ei ole olemassa mitään hengellistä yhteyttä, joka olisi Ef.5:27 vertainen: ”…ei…tahraa eikä ryppyä”. Mutta tämä on Jumalan aika ja Jumalan herätys, jotta Hän yhdistäisi jokaisesta tunnustuksesta ja piiristä hengellisen (ei kirkkokunnallisen) yhteyden ja tekisi sen täydelliseksi ja esittäisi sen Kristukselle Hänen pikaisessa tulemuksessaan. Todellakin se ykseys, se ruumis, se morsian, se seurakunta ei ole oleva mikään kirkkokunnallinen järjestelmä eikä ryhmä sellaisia. Se on hengellinen jäännös jokaisesta uskonnollisesta ryhmästä, joka on päässyt sellaiseen yhteyteen Kristuksen kanssa, jossa rakkaus on hävittänyt lahkohengen. Niin, tämä on Jumalan herätys – Jumalan viimeinen herätys ennen Kristuksen tulemusta.

     Jumala on siis tässä herätyksessä palauttava alkuseurakunnan voiman viimeisten aikojen seurakunnalle ja alkuseurakunnallisen voiman ilmaukset tuottavat alkuseurakunnalliset tulokset. Ne ovat samanlaiset kuin alkuseurakunnan saavuttamat ja sellaiset kuin kristikunnalla olisi pitänyt olla koko kaksituhantisen historiansa aikana. On kuitenkin myönnettävä, että ”suurempiakin, kuin nämä ovat”, joista Kristus puhui  Joh. 14:12:ssa, nähdään hengellisten lahjojen uudistuessa seurakunnassa, kuten nykyään on ilo nähdä niin tavattoman suuressa määrässä. Se on selvästi Jumalan toinen askel eteenpäin Hänen suunnitelmassaan seurakuntaan nähden. Sillä vain Jumala saattoi saada aikaan viime vuoden valtavan yliluonnollisen herätyksen kirkoissa, kodeissa ja kouluissa, joissa satoja, jopa tuhansia on kääntynyt kuukausittain ja sama määrä on parantunut hetkessä kaikenlaatuisista sairauksista ja taudeista. Ainoa herätys historian aikana, jota voi jossain määrin verrata siihen, on se, josta lääkäri Luukas kertoo historiassaan nimeltä Apostolien teot.

     Miksi ei kristitty seurakunta odottaisi yleensäkin tämän ihanan vuodatuksen ohella Jumalan uudistavan Hengen lahjansa seurakunnalle yliluonnollisilla tavoilla! Sen täytyisi odottaa Hänen tekevän niin näyissä, unissa ja profetioissa, samoin kuin Paavali ja Uuden Testamentin uskovat saivat osakseen lahjoja ja Jumalan johdatuksen. Jooel:2:28-32, Apt.2:16-21, !.Kor.12. Juuri siten Herra toimii tänä päivänä.

     Niin , ystävät, tämä on Jumalan aika ottaa uudelleen käytäntöön alkuajan innoituksesta syntynyt seurakuntajärjestys: saattaa pyhät nopeasti täydellisiksi ja poistaa itsekkään elämän rypyt morsiamen tahraisesta ja ryppyisestä puvusta. Herra on löytävä kansan, joka on halukas olemaan ”ei mitään”, jotta Kristus olisi kaikki ja sivuuttamaan itsekkään onnen, maineen ja sukulaiset voidakseen täyttää Jumalan tahdon elämässään.

     Ystävä, jos et tunne Kristusta henkilökohtaisena Vapahtajanasi – jos syntisi eivät koskaan ole anteeksiannetut, uskon kautta Hänen sovittavaan vereensä – et ole valmis Hänen tullessaan takaisin. Mutta sinä voit olla valmis, sillä Jumala lähettää herätyksen tiellesi. Mitä teet, tee se pian! Tämä on Jumalan viimeinen herätys, enkeli kehotti minua palaamaan ja sanoi: ”Pyydä ihmisiä kiirehtimään valmistautumisessaan, sillä Jeesus tulee pian”.

     Useita vuosia on kulunut eikä Hän ole ilmestynyt. Vielä enemmän on siis syytä valmistautua kiireesti Hänen tuloansa varten. Yhdessä hetkessä voimme kohdata Hänet. Kehotan kaikkia ja jokaista erikseen etsimään pakopaikan Kristuksessa ja tavoittelemaan Hänen löytämistään ja siten pakenemaan suurta hävitystä, joka odottaa ahdistavana maailman yllä.

     Ennen tätä hävitystä on Kristus tuleva noutamaan taivaaseen seurakuntansa, Raamatun ennustusten mukaan. Pyydän sinua tulemaan Kristuksen luo! Anna pelastaa itsesi! Valmistaudu kaiken varalta!

 

LOPPU

©2018 VALKEUS - suntuubi.com