Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

13. luku: Helluntain valo

 

 

HERÄTYSKOKOUSSARJA ALKOI ja minun todistukseni oli pääkohta ja vetonumero. Pastori saarnasi, sillä minä en ollut saarnaaja. En olisi osannut saarnata, vaikka olisin yrittänyt. Olin tullut kertomaan kokemuksestani ja varoittamaan heitä, jotta he valmistautuisivat Herran tuloa varten sekä rukoilemaan sairaiden ja pelastumattomien puolesta.

     Äiti ja minä ajattelimme, että nuo ihmiset olivat hyvin omalaatuisia. Heidän kokouksensa poikkesivat suuresti meidän baptistien menettelystä. Aloimme todellakin kysellä, olimmeko oikeassa seurakunnassa. He lauloivat erityisen nopeasti, eivätkä laulut olleet myöskään samanlaisia kuin meidän laulumme. Laulaessaan he taputtivat käsiään ja rukoillessaan he kohottivat kätensä ja kiittivät Jumalaa sanoen: ”Kunnia Herralle! – Hallleluja! ” , tai käyttivät muita samankaltaisia raamatullisia ylistysmuotoja. Monet rukoilivat yhtä aikaa. Ketään ei määrätty johtamaan rukousta, kuten meillä kotiseurakunnassa oli tehty. Emme koskaan ennen olleet kokouksessa, jota olisi johdettu tällä tavoin.

     Seisoimme äitini kanssa toisella sivulla ja tarkastelimme koko menoa pieni epäilyn häive mielessämme. Huomasin toisenkin erikoisuuden katsoessani naisia hyvin tarkkaan. He eivät käyttäneet kaunistusaineita. Heillä ei ollut ”sotamaalausta” ollenkaan eikä heillä ollut korvarenkaita eikä helmiä. Minun koruni olivat välkehtivät ja aina pukuihin sopivat. Minusta oli aina tuntunut, etten ollut oikein ”puettu”, ennen kuin huuleni ja poskeni olivat punatut ja kaulani ja korvani helmillä ja kristallikoruilla koristellut. Tunsin olevani hämmennyttävän erikoinen.

     Kun menin huoneeseemme sinä iltana, panin kaikki nuo kaunistusvälineet pikku laatikkoon ja aioin jättää ne sinne siksi, kunnes kokoussarjani tuossa seurakunnassa olisi lopussa. Sen jälkeen aioin panna ne taas ylleni.

     Muutaman illan kuluttua eräs onnellinen sisar kysyi minulta Pyhän Hengen kasteesta. En ollut edes kuullut, että oli sellainenkin ”asia” tai ”henkilö” tai ”kokemus”. En edes tiennyt, mikä noista kolmesta se oli. En tiennyt, että oli olemassa sekä sellainen kokemus että persoona. Kaikki, mitä tiesin Pyhästä Hengestä, oli se, että Raamattu mainitsi sen muutamia kertoja. Ja kun Jumala oli pelastanut sieluni ja tehnyt minulle sellaisia ihmeitä, luulin saaneeni kaikki, mistä hyvästä tuo kunnon nainen sitten puhuikin. Siksi väitin saaneeni kokemuksen, josta hän puhui ja että varmasti olin saanut yhtä paljon kuin muutkin ihmiset. Olin aivan pahastunut ajatuksesta, että joku siellä luuli heidän saaneen Jumalalta enemmän, kuin minä olin Häneltä saanut.

     Kun vastasin naiselle myönteisesti ja ilmoitin saaneeni sen, mitä hän nimitti ”Pyhäksi Hengeksi”, hän kysyi minulta, puhuinko vierailla kielillä saadessani sen kokemuksen. Se kuulosti minusta hyvin hullunkuriselta ja vastasin lyhyesti: ”Luulen omaavani kieltä kylliksi”. Minulla ei ollut vähäisintäkään aavistusta mistä tuo nainen puhui. En ollut tiennyt, että oli olemassa ”vieraita kieliä”, niin kuin hän niitä nimitti.

     Kun seurakunnan jäsenet huomasivat ylpeän, muodollisen asenteeni, he jättivät minut yksin, mutta he lähestyivät Jumalaa puolestani. He lankesivat kasvoilleen Jumalan eteen ja rukoilivat, että Herra täyttäisi minut Pyhällä Hengellä, ennen kuin lähtisin heidän seurakunnastaan. He rukoilivat ja paastosivat yhtenä miehenä.

     Jumala vastasi rukouksiin ja tuli laskeutui valtaistuimelta. Olin kirkossa eräänä iltapäivänä rukoilemassa erään invaliditytön parantumista. Kukaan muu ei ollut läsnä kuin äitini, lapsi ja minä. Olin paastonnut koko päivän hänen parantumisensa takia. Äiti ja minä rukoilimme, ennen kuin suoritin öljyllä voitelemisen (Jaak.5:14). Otin pullon puhujanlavalta ja poistin korkin. Kostutettuani sormeni öljyyn, tein ramman lapsen otsaan ristin sanoen: ”Jeesus – Jeesus – Jeesus – Jeesus”, neljä kertaa. Kun sanoin rakkaan Jeesus-nimen neljännen kerran, jouduin Hengen valtaan ja unohdin ympäristön. Vajosin maahan, mutta en itse tiennyt siitä mitään. Olin joutunut Henkeen. En tiennyt, milloin öljypullo putosi kädestäni. Löysin sen myöhemmin rakennuksen takaosasta ja öljy oli valunut maahan pitkin käytävää. Mutta en välittänyt siitä, sillä olin saanut taivaallista öljyä sieluni tyhjään astiaan.

     Olin Hengessä kolme tuntia kaaduttuani lattialle, tietämättä mistään ympärillä maan päällä. Sinä aikana näin kaksi näkyä:  Ensin näin Jeesuksen seisovan suuren veden päällä. Hänen kätensä olivat ojentuneet minua kohti ja Hän viittoi minua tulemaan luokseen uskaltautumaan veteen. Tiesin, että Hän oli Jeesus. Olin nähnyt Hänet ennen. Hänen hymyilevät silmänsä olivat rauhoittavat ja saatoin niistä lukea, että kaikki oli hyvin – voisin turvallisesti käydä eteenpäin. Hänen kutsunsa oli vastustamaton. En voinut viipyä rannalla kauempaa. Ryntäsin eteenpäin noita Rakkauden ikuisia, ojennettuja käsiä kohti, haluten päästä Hänen luokseen.

     Kun näky oli lopussa, seurasi toinen. Sain nähdä Hänet verhoutuneena pehmeän valkoiseen, päältä lumen peittämään kirkkauden pilveen, kun Hän oli laskeutunut keskitaivaalle, noutamaan omiansa. Tunsin, kuinka ihmeellistä oli tietää olevansa valmis liittymään Hänen mukaansa. Tällä kertaa Hänen kätensä osoittivat ylöspäin, Jumalan Kaupunkiin ja Hänen Voittajan silmänsä kutsuivat minua tulemaan Hänen mukaansa tuolle taivaalliselle matkalle. Ystäväni, haluan olla valmis, kun Hän tulee korottamaan seurakuntaansa! Hän tulee jälleen, Hän tulee pian! Ole valmis päästäksesi Hänen mukaansa!

     Kun selvisin ilmestyksestä, lepäsin lattialla ja puhuin sujuvasti kieltä, jota en ollut koskaan ennen kuullut. Ajattelin: mitä ihmeessä olen sanomassa? Mutta sielussani pulppuili suuri riemu ja jatkoin ylitsepursuavin iloisin sydämin Jumalan ylistämistä uusin kielin.

     Nousin lattialta ja näin öljypullon kirkon takaosassa. Öljyä oli valunut sen vieriessä käytävää pitkin, mutta en siitä välittänyt. Sydämestäni pursuili ennen tuntematon ilon öljy. Hoipuin katua alas, kuten juopunut. Helluntaipäivänä luultiin opetuslasten olevan juopuneita. Ja he olivat todellakin juopuneita taivaallisesta viinistä ja niin olin minäkin sinä iltapäivänä.

     Lopulta selvisin kotiin iloiten ja puhuen vierasta kieltä. Kun pastori näki minun tulevan ja kuuli minun puhuvan, hän alkoi kiittää Herraa. Siinä oli vastaus hänen rukoukseensa ja paastoonsa.

     Otin Raamattuni, ojensin sen hänelle ja koetin kysyä: ”Onko tämä, mitä olen kokenut, kerrottu Raamatussa?”  En voinut selittää, enkä nimittää sitä, mitä olin saanut. Mutta hän osasi. Nopeasti hän otti esiin Apostolien tekojen toisen luvun ja alkoi lukea helluntain tapahtumia, kuinka nuo satakaksikymmentä täyttyivät Pyhällä Hengellä yläsalissa Jerusalemissa ja alkoivat puhua ”uusin kielin”, sitä mukaa, kuin Henki heille puhuttavaa antoi. Tämä lisäsi iloa sydämessäni. Oli ihmeellistä ajatella, että Herra oli antanut minulle saman kokemuksen, kuin Hän oli antanut apostoleille. Se oli ihanaa!

     Äitini ja veljeni seisoivat kauhun ja hämmästyksen lyöminä, kun tulin kotiin puhuen vierasta kieltä. He eivät tienneet enempää Pyhän Hengen kasteesta, kuin minäkään olin tiennyt siitä, ennen kuin olin saanut sen itse kokea. Tietysti veljeni oli liian nuori ymmärtämään tämän siunauksen hengellistä merkitystä, mutta hän sanoi minulle: ”Sisko, sinä puhut kuin meksikolainen!”   Meksikolaiset olivat ainoita vierasmaalaisia, joiden hän oli kuullut puhuvan. Hän oli kuunnellut meitä Mississipissä vuoden vaihteessa, kun he tulivat sinne ja olivat istutusten omistajilla työssä, poimien suuren puuvillasadon. Hänen mielestään minä puhuin kuten he.

     Herra oli kastanut minut Pyhällä Hengellä. Saarnaaja oli syntynyt. Ennen sitä päivää olin pystynyt vain todistamaan ja pastori saarnasi joka ilta. Mutta ennen kuin menin kokoukseen sinä iltana, tiesin sydämessäni, että Saarnaaja oli tullut. hera antoi minulle sanoman, jonka saarnasin ja niin toin vaikeudetta esiin ensimmäisen sanomani. Siitä illasta alkaen olen saarnannut täyttä evankeliumia herrasta Jeesuksesta Kristuksesta pelottomasti New Yorkin valtiosta Kaliforniaan ja Kanadasta Meksikoon asti. Herra oli luvannut varustaa minut ja sen Hän tekikin. hänen sanansa kertoi, että kun Pyhä Henki tulisi päälleni, minä saisin voiman todistaa Hänestä. Siitä lähtien olen jatkuvasti todistanut Hänestä Pyhän hengen voitelun alaisena.

     Pastorini Mississipissä oli oikeassa. Hän ennusti, että jos menisin tuohon kirkkoon kahdeksi viikoksi, en koskaan olisi enää sama kuin ennen. Kiitos Herralle, etten ole enää koskaan ollut sama kuin ennen enkä koskaan ole halunnutkaan palata sydämeni ja mieleni entiseen tilaan.

     Olin luvannut palata kotiin kahden viikon kuluttua, mutta saatuani Pyhän Hengen pidin herätyskokoussarjoja toisensa jälkeen. Kului kuusi kuukautta, ennen kuin palasin ensi kerran kotiin. Sitten palasin vain niin pitkäksi aikaa, että hain omat sekä äitini ja veljeni vaatteet. Lähdin taas viemään pelastuksen ilosanomaa ja kertomaan Herran pikaisesta palaamisesta.

     Pienestä missourilaisesta seurakunnasta, jossa taivas oli laskeutunut päälleni, menin enoni kotiin Paducahiin Kentuckyyn. Menin lyhyelle vierailulle ennen seuraavan kokoussarjan alkamista.

     Eräänä päivänä päätimme serkkuni kanssa mennä kaupungille kauppaan. Hän ei ollut uskovainen eikä hänellä  luonnollisesti ollut mitään vaikeuksia ulkoasunsa suhteen. Hän käytti vahvasti huulipunaa ja poskiväriä, koristeli itseään korvarenkailla sekä kaikilla muilla seikoilla, joita pidetään välttämättöminä huolitellussa ulkoasussa.

     Minä olin ottanut ne kaikki pois edellisen kokoussarjani aikana ja pannut ne laatikkoon. Luulin, ettei kukaan muu ihaillut niitä enemmän, kuin minä silloin, kun olin vielä hengeltäni maailmallinen. Iloitsin myös tanssista paljon, ennen kuin tulin uskovaiseksi. Kuitenkin olin jättänyt sen, kun Jeesus pelasti minut. Mutta en ollut saanut mitään vakaumusta kosmeettisista aineista ja koruista, ennen kuin sain Pyhän Hengen elämääni. Olin pannut ne pois kokouksessa kohteliaisuussyistä ja ajattelin, että nyt voin ottaa ne takaisin. Otin ne laatikosta ja koristin itseni kuten ennenkin – nimittäin ennen Pyhän Hengen kastetta.

     Astuimme autoon ja kiiruhdimme kaupunkiin suunnittelemaamme kauppaan. Tuskin olin päässyt autosta ja olimme lähteneet kulkemaan pääkatua, kun jo aloin tuntea olevani hämmennyttävän silmäänpistävän näköinen. Minusta tuntui, että jokainen katsoi tai tuijotti minua. Korvani olivat kuin tulessa.

     Kukaan muu kaupungissa ei tuntenut minua, paitsi omaiseni. Tietysti he eivät arvostelleet ulkoasuani. Minä käsitin yhtäkkiä, että Jumala selvitti minulle asian. Olin nyt Jumalan Hengellä täytetty astia. Jumala oli sanonut sen Sanassaan. Olin antanut itseni ”eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi”.

     Hiljaa ja huomaamattomasti otin nenäliinani ja pyyhin punan huuliltani ja poskiltani. Ja huomiota herättämättä vein käteni korvilleni ja kiersin korvarenkaani pois ja asetin ne kukkarooni. Sen jälkeen tunsin oloni paljon vapaammaksi ja sydämeni Jumalalle otollisemmaksi. Tottelin Herran ääntä omassatunnossani sinä päivänä ja tähän päivään asti olen säilyttänyt saman mielen. Tunnen, että Jumalan vaatimukset eivät vähene ajan kuluessa. Jumala ei muutu. Hän odottaa, että se pyhitys, jota Hän vaatii tänään, säilyy elämässämme, jos odotamme Hänen hyväksymistänsä ja siunaustansa.

     Jeesuksen kauneus on minussa paljon helpommin nähtävissä ilman lihallisen mielen teennäisten koristusten runsautta. Jumalan Henki ihmisessä ilmenee Pyhyyden kauneudessa, missä ei ole ihmistekoista kaunistusta. Jumalan Henki ihmisessä erottaa hänet maailmasta sekä tekee hänet erinäköiseksi ja saattaa toimimaan eri lailla kuin maailma. Otin huulipuikkoni, poskivärini ja korvarenkaani huoneeseeni, kun palasin. Löysin laatikon ja pakkasin siihen kaikki lukuisat koruaarteeni, joita olin kuljettanut mukanani ja lähetin ne sukulaisilleni Mississipiin; en tarvinnut niitä enää.

 

jatkuu ...

 

 

 

 

 

 

     

 

 

©2018 VALKEUS - suntuubi.com