Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

11. luku: Lääkäri saapui

 

 

EN KOSKAAN UNOHDA PÄIVÄÄ, jolloin lääkäri tuli tutkimaan minua. Kohtalaisen suuri joukko, joka oli läsnä sinä aamuna, alkoi lisääntyä. Keskipäivän aikaan ei ollut tyhjää seisoma-alaa, autoja oli pysäköitynä joka suunnalla niin kauas, kuin silmä kantoi ja ihmiset tungeksivat niin lähelle, kuin mahdollista. Jotkut olivat autojen katoilla, toiset puissa ja jotkut talojen katoilla, mutta se ei häirinnyt minua vähääkään, sillä en ollut niin kiinnostunut joukoista kuin yksilöistä. Rukoilin ahkerasti niiden puolesta, jotka olivat tulleet pelastuakseen ja parantuakseen. Kuitenkin huomasin joukon keskellä tyhjän tilan, siihen mahtuisi suuri auto.

    Pian tämän jälkeen näin auton lähestyvän kaukaa, Se tuli hitaasti pysähtyen tyhjälle, sille varatulle paikalle. Mieleeni ei ollut johtunut, että lääkäri olisi ollut tulossa sinä päivänä. Itse asiassa en tiennyt, minä päivänä hän aikoi tulla minua tutkimaan.

    Herran Henki johti minut heti auton luo. Ovi lennähti auki ja siitä astui ulos viisi miestä. Yksi heistä oli hyvin eriskummallisesti pukeutunut. Hänellä oli papin puku, mutta siihen aikaan en tiennyt papin puvusta enempää kuin rautakeuhkosta, en ollut koskaan nähnyt sellaista, enkä kuullut siitä.

    Eräs miehistä pyysi minua rukoilemaan. Olin valmis noina päivinä rukoilemaan kenen puolesta hyvänsä. Luulin, että hän oli syntinen, joka halusi rukousta sielunsa puolesta. Tein rynnäkön taivaaseen ja johdatin heidät rukouksessa helvetin leiskuvien liekkien ylle ja kuvainnollisesti puhuen saatoin heidät värisemään siinä niin, ettei heidän ja iankaikkisen kadotuksen välillä ollut muuta kuin ohut elämänlanka. Pyhä Henki otti puheeni valtaansa ja sananmukaisesti rukoili minun kauttani saarnan, joka oli verrattavissa Jonathan Edwardsin kirjaan ”Syntiset kiivaan Jumalan käsissä”. Kun olin lopettanut rukoukseni ja aukaisin silmäni, näin jokaisen viiden miehen olevan pää painuksissa. He eivät kohottaneet silmiään, vaan tuijottivat jatkuvasti maahan. En tiennyt, keitä he olivat, mutta näin, että he varmasti tarvitsivat pelastusta. Myöhemmin kuulin, että nämä neljä miestä, jotka olivat siinä lääkärin kanssa, olivat Water Valleyn kirkkojen paikalliset pastorit!

    Kun olin lopettanut rukouksen, reportteri pujahti luokseni ja sanoi: ”Neiti Johnson, tässä on tohtori B. Hän on tullut teitä tutkimaan”. Vastasin hänelle ystävällisesti ja odotin hänen ryhtyvän minua tutkimaan, mutta hän seisoi paikalleen naulittuna, eikä liikahtanutkaan. Lopulta sanoin: ”Tohtori, teillä on oma tehtävänne samoin minulla. Te palvelette potilaitanne ja minulla on täällä ihmisjoukot, joiden puolesta minun on rukoiltava. Ettekö halua ainakin koetella valtimoani? Tämä naishenkilö väittää, että tarvitsen morfiinitabletteja, koska sydämeni on muka huono. Hänen mielestään se tulee lopettamaan minut. Ettekö halua laskea valtimoni lyöntejä?” Ojensin hänelle käteni.

    Varovaisesti lääkäri otti kalmankylmän ranteeni peukalonsa ja etusormensa väliin. Hän oli hyvin kalpea ja näytti siltä, että hän pyörtyisi, jos sanoisin: ”Huu-u-u!”. Hetken perästä mies pudotti ranteeni, hän oli laskenut valtimoni lyönnit, mutta ei sanonut mitään.

    ”Niin tohtori, mitä ajattelette sydämestäni?”

      Hän vitkasteli hetkisen ja vastasi sitten: ”Toivoisin, että minulla olisi yhtä hyvä sydän kuin teillä”.

      Tämän jälkeen viisi miestä, päät yhä painuksissa, kääntyivät, astuivat tohtorin autoon ja ajoivat pois. Jatkoin työtäni Herralle ja kiitin Häntä sydämessäni siitä, että Hän vahvisti työnsä jälleen kerran. He totesivat minut täysin normaaliksi.

    Kansanjoukkoja tuli jatkuvasti joka päivä ja ne vaativat minua rukoilemaan. Sunnuntaisin oli eniten ihmisiä. Kaupungin kirkkojen oli itse asiassa suljettava ovensa. Asukkaat, jotka eivät työnsä takia voineet viikon aikana tulla, saattoivat viettää luonani sunnuntain. Se tapahtui varsinkin saarnaajien ja lääkärin käynnin jälkeen. Minun käyntini Water Valleyssä vaikutti myöskin mainoksen tavoin.

    Kun kävelin Water Valleyn katuja, kädet kohotettuina ja varpaillani, se herätti suurta huomiota. Kauppiaat ja ostajat, asiakkaat ja konttoristit jättivät kaikki yksissä tuumin liikepaikkansa, seuratakseen minua.

    Päivät ja yöt kuluivat, kuten jatkuvat telttakokoukset kymmenen päivän ajan. Silloin äitini sai sanan Deltasta, että taloomme oli murtauduttu ja kaikki huonekalut varastettu. Meidän huonekalumme eivät olleet huoliteltuja, eivätkä muodikkaita, mutta ne olivat mukavia. Ne olivat meidän koko maallinen omaisuutemme. Joku oli ottanut ne meiltä ja äidin mielestä oli viisasta palata kotiin. Me päätimme palata Sledgeen ja suojella jäljellä olevaa omaisuuttamme.

    Joukot tulivat yhä luokseni, päivin ja öin sisareni kotiin pyytämään esirukousta. Oli raskasta ajatella lähtöä sieltä, kun ovesta virtasi jatkuvasti sisälle esirukouksen tarvitsijoita. Rukoilimme tämän ehdotuksen puolesta ja Herra antoi meille luvan palata Sledgeen. Niin hyvästelimme vieraita, ystäviä ja sukulaisia sisareni kotona ja ajoimme takaisin pieneen Deltan taloomme.

    Saavuttuamme sinne huomasimme, että vähintään puolet huonekaluistamme oli viety. Ei ollut helppoa tulla toimeen sillä vähällä, mikä oli jäljellä, mutta teimme parhaamme niissä olosuhteissa. Koska meitä oli vain kolme, äitini, veljeni ja minä, tulimme oikein hyvin toimeen, kunnes Herra täytti meidän puuttuvat tarpeemme.

 

                                                                                      jatkuu …

 

©2018 VALKEUS - suntuubi.com