Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

9.luku: Ylösnoussut ruumis

 

 

SILLÄ AIKAA, KUN ÄITI ja minä olimme poissa huoneesta, perhe alkoi tehdä valmistuksia hautajaisia varten. Ne oli pidettävä kotona aikaisin samana iltapäivänä, jotta ruumiini voitaisiin viedä Water Valleyhin, joka oli neljäkymmentä mailia kodistani ja lähellä Sledgeä ja haudata se isäni hautaan. Sukulaisilleni oli lähetetty tieto asiasta ja jotkut heistä olivat jo saapuneet.

    Mississipin lain mukaan ruumis on haudattava kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä kuoleman jälkeen, jollei sitä palsamoida. Äitini ei liioin kannattanut palsamoimista ennen kuolemaani, mutta vielä vähemmän sen jälkeen. Kotini oli lisäksi kaukana lähimmästä ruumishuoneesta.

    Ystävät kodissa auttoivat hautajaisvalmisteluissa, äitini odottaessa jatkuvasti Jumalan apua. Äitini seisoi nyt vuoteeni vieressä, odottaen Jumalan lupaamaa vastausta. Hän ei ollut koskaan pettänyt äitiäni, eikä nytkään pettäisi. Hän seisoi kuin kuvapatsas tuijottaen kalpeisiin kasvoihini, jotka olivat sinetöidyt, kunnes Jumalan pasuuna oli soiva ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös – niin he ajattelivat. Sitten yhtäkkiä ruumis nousi ylös – ihme tapahtui – vastaus tuli! Äitini usko sai vastauksen Jumalalta.

    Hän näki sieraimieni liikkuvan hivenen verran. seuraavassa hetkessä aloin hengittää yhtä normaalisti kuin tänään. Avasin silmäni. Päivä oli jo noussut ja aurinko heitti idästä hymyilevän sädekimpun ikkunaani, toivottaen minut tervetulleeksi takaisin maahan. Nousin istumaan vuoteessani. Oli suurenmoista olla jälleen kotona, oltuani sieltä tietoisesti poissa kuusi vuorokautta.

    Kun nousin istumaan vuoteessani, äitini seisoi yhtä rauhallisena, kuin aikaisemminkin, mutta ikään kuin naulittuna paikalleen. Hänen ilmeensä oli ylen määrin hämmästynyt, kuten sen, joka on pyytänyt jotain Jumalalta ja saanut sen niin äkkiä, että olisiko se todellakin totta, vai olisiko se unta. Vaikutus ystäviin ja sukulaisiin oli hyvin erilainen.

    Jotkut lähiseudun baptistikirkon kelpo uskovista olettivat Herran tulemuksen olevan hyvin lähellä. He muistivat Sanan kohdan, jossa luvataan: ”Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin”. Oli oikein kiintoisaa kuulla joidenkin tunnustavien kristittyjen pyytävän Jumalalta anteeksiantoa, ikään kuin heillä olisi suuri syntitaakka. Miehet ja naiset lankesivat kasvoillensa rukoukseen kaikkialla huoneessa ja alkoivat huutaa ääneen armoa. Monet huoneesta ryntäsivät ovelle, mutta eivät pystyneet menemään pidemmälle. Kansa pihalla oli kuullut levottomuuden ja tunkeutui ovelle päästäkseen sisään. Joukko oli oikein paniikin vallassa, ikään kuin tuli olisi päässyt sisällä irti.

    Eräs nainen, joka oli jossakin määrin rohkeampi kuin muut, tuli vuoteeni ääreen vastakkaiselle puolelle sitä paikkaa, missä äitini yhä seisoi liikkumattomana ja puhumattomana. Hän kiersi kätensä olkapäitteni ympärille ja painoi minut takaisin pielukselle, sanoen ympäröivälle joukolle: ”Sh-sh, Herra on lähettänyt hänet takaisin tuomaan meille sanoman ja te säikähdytätte hänet kuoliaaksi, ennen kuin hän ehtii kertoa meille sen”. Mutta he eivät kuunnelleet, mitä hän sanoi. Kirkuva ja rukoileva joukko tuli äänekkäämmäksi ja äänekkäämmäksi. Syntiset rukoilivat Jumalalta armoa talon sisällä sekä kaikkialla pihamaalla.

    Herra sanoi minulle: ”En parantanut sinua siksi, että makaisit tässä. Nouse ylös ja tee Minun työtäni!” Muuta en tarvinnut. En missään tapauksessa enää olisi halunnut maata vuoteessani. Olin ollut siinä jo kyllin kauan. Olisi suurenmoista päästä itse ylös vuoteesta ilman apua ja tietää olevansa terve. Heitin lakanan sivuun ja hyppäsin ylös toiselta puolen vuodettani, kuin missä uteliaat ystävät seisoivat.

    Jalkojeni koskettaessa maata tapahtui yliluonnollinen ilmiö. Tunsin, että minut nostettiin varpailleni ja käteni kohotettiin taivasta kohden. Yliluonnollinen voima vaikutti ruumiissani ja tunsin itseni niin keveäksi, että jalkani tuskin olivat maassa. Seuraavien kahdentoista vuorokauden aikana saatoin monta kertaa tiedottomasti tarttua huonekaluun, pysyttäytyäkseni alhaalla maassa. En voi pitää sitä minään muuna, kuin Jumalan ylösnousemusvoimana, joka palautti henkeni ruumiiseen – voimana, joka nosti Jeesuksen Kristuksen kuolleista.

    Vain voimanponnistuksella sain käteni pysymään alhaalla. Jalkapohjani olivat kokonaan maassa vain suurin ponnistuksin. Luonnollinen asentoni noina päivinä oli kädet kohotettuina ja varpaillani. Kun pakotin itseni olemaan kädet alhaalla ja jalkapohjat kokonaan maassa, en voinut astua eteenpäin askeltakaan. Tämä yliluonnollinen merkki vakuutti asian sanomalehtivalokuvaajille ja reporttereille.

    Nainen, joka oli asettanut minut takaisin pielukselle, juoksi kiireesti vuoteeni ympärillä ja tarttui minua vyötäisiin, ikään kuin sanoakseen:

”Jos nouset ylös, tahdon tulla mukaan”. Hän ei ymmärtänyt asian oikeaa laatua. Ei kukaan mene taivaaseen toisen henkilön ansiosta. Vanhemmilla ei ole perintöoikeutta taivaaseen siksi, että lapsi on pelastunut, eikä myöskään lapsen sisäänpääsy voi riippua äidin ja isän pelastuksesta. Jeesus sanoi Nikodeemukselle Johanneksen evankeliumin 3. luvussa, että se oli henkilökohtainen päätös ja ”joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”.

    Pienessä huoneessa vallitsi hämmennys. Kun näin muutamien pyörtyvän ja muutamien rukoilevan, ryntäsin niiden syntisten luo, jotka etsivät Jumalaa. ajattelin Jeesuksen sanoja: ” … anna kuolleitten haudata kuolleensa” – toiset saattoivat herätellä pyörtyviä. Jumala oli lähettänyt minut takaisin voittamaan kadotettuja, ennen kuin Jeesus tulee.

    Kun yritin rukoilla katuvien syntisten kanssa, huomasin, että ääneni oli mennyt. Saatoin ainoastaan kuiskata, enkä sillä voittanut paikalla vallitsevaa suurta hämminkiä ja melua. siksi huokasin sydämestäni rukouksen Jumalan puoleen. Sanoin; ”Herra, jos haluat minun auttavan näitä pelastumattomia ihmisiä rukoilemaan, anna minulle ääneni!”

Ääneni palasi heti. Ennen parantumistani minulla oli ollut kimeä sopraanoääni. Nyt Herra antoi minulle syvän, raskassävyisen alttoäänen, saarnatakseni sillä vaivatta evankeliumia.

    Herra ohjasi minut myös, millä tavalla oli meneteltävä, jotta ihmiset pelastuisivat. En tietänyt mitään henkilökohtaisesta sielunhoitotyöstä, enkä siitä, kuinka kehottaisin ihmisiä ottamaan vastaan pelastuksen. Tiedon siitä sain suoraan Herran näkyinä. Niinä muutamina hetkinä, jotka olin yksin noina ensimmäisenä kahtena tai kolmena päivänä, palattuani maan päälle, Herra antoi minulle heti näyn ja näytti minut rukoilemassa ihmisjoukkojen puolesta – toisille pelastusta ja toisille ruumiin parantumista. Näyissä näin itseni rukoilemassa ja neuvomassa niitä, jotka etsivät Herraa. Toteutin näyt heti käytännössä ja rukoilin ihmisten puolesta, kuten Jumala oli osoittanut minulle.

    Tieto ihmeestä levisi kautta koko Mississipin tienoon, kuten kulovalkea.

Ihmisiä alkoi kerääntyä joukoittain joka suunnalta ja minä varoitin heitä kaikkia, että Jeesus tulee pian. Paatuneet syntiset, jotka eivät olleet koskaan elämässään rukoilleet, lankesivat polvilleen ja pyysivät Jumalalta anteeksiantamusta. Kuljin katuvan syntisen luota toisen luo, kautta talon ja pihan ja näin ihmisjoukkojen, miesten ja naisten, poikien ja tyttöjen antavan sydämensä Jeesukselle. He taistelivat saadakseen vanhanaikaisen  synteinanteeksiantamuksen kokemuksen uskossa Jeesukseen Kristukseen.

     Sairaat ihmiset alkoivat tunkea luokseni ja vaatia, että rukoilisin heidän puolestaan. Sinä hetkenä, kun rukoilisin, Jumala poistaisi heidän vaivansa. He toivat luokseni erään rakkaan sisareni, joka oli ollut sokea kuusitoistavuotiaasta alkaen. Hän oli nyt 75-vuotias ja täysin sokea, mikä johtui harmaakaihista. Kosketin hänen silmiään sormillani ja pyysin Jumalaa parantamaan hänen sokeutensa. Heti kaihit sulivat ja valuivat alas poskia kyyneleisiin sekoittuneina, kuten maidonsekainen vesi.Sairaus oli mennyt ja hän saattoi jälleen nähdä aivan hyvin.

    Hämärän tultua kuulijakuntani oli yhtä suuri kuin aamulla ja iltapäivällä. Ne, jotka menivät kotiin hoitamaan jokapäiväisiä talousaskareitaan ja vähän syömään, kiirehtivät takaisin peläten, että jotain tapahtuisi sillä aikaa, kun he ovat poissa. He olivat olleet kotonani kello yhdeksästä alkaen sinä aamuna, mikä oli hautajaisilleni määrätty aika, mutta pelkäsivät lähteä. Päivän mittaan olimme laulelleet kirjoista, jotka he olivat tuoneet hautajaisiani varten. On ihmeellistä laulaa omia hautajaislaulujansa. Kun tuli niin pimeätä, ettemme nähneet sanoja, miehet sitoivat lamppuja joka puolelle pihaa. Rukous ja laulu jatkuivat yöhön asti. Kukaan ei halunnut mennä kotiinsa nukkumaan, vaan kaikki jäivät sinne koko yöksi. Minä en ollut väsynyt, enkä olisi voinut nukkua, vaikka olisin koettanutkin. En tullut nälkäiseksi, enkä väsyneeksi noina ihmeellisinä vuorokausina. Jaksoin eteenpäin jumalallisen voiman avulla.

    Keskiyön aikaan olimme vielä hyvässä vauhdissa, sitten päivä koitti ja ihmiset olivat vielä siellä ja lisää tuli. Paikkakunnan kaikilta kulmilta heitä tuli jatkuvasti parantuakseen ja pelastuakseen. Oma seurakuntamme kasvoi jatkuvasti päivän mittaan, kun keroin heille uudelleen ja uudelleen sen, mitä Herra oli käskenyt minun puhua.

    Toisen päivän iltana sisareni piti palata Water Valleyhin. He olivat jättäneet maatalonsa tullakseen minun hautajaisiini ja olivat nyt olleet päivän kauemmin, kuin olivat aikaisemmin suunnitelleet olla poissa kananpoikiensa ja lehmiensä luota. Heidän oli palattava hoitamaan karjaansa.

    Heidän ollessaan lähtöpuuhissa Herra puhui minulle kuuluvalla äänellä:

”Mene!” Minusta se oli kummallista ja valitin: ”Herra, en voi jättää tätä ihmismäärää tänne kotiini. Se ei olisi oikein”. Silloin Hän puhui toisen kerran ja sanoi: ”Mene!”  Tottelin ja kerroin ihmisille, että aioin mennä Water Valleyhin sisareni kanssa. He eivät tahtoneet suostua siihen, vaan sanoivat, että Jumala oli tehnyt tämän ihmeen heitä varten. He lupasivat mennä hakemaan niin paljon ihmisiä, kuin vain halusin heidän tuovan busseilla ja autoilla. Mutta ennen kuin he saivat minut luopumaan ajatuksestani, Hera puhui minulle kolmannen kerran ja sanoi: ”Mene!”

Myönnyin – ”Kyllä, Herra, minä menen!” En vielä silloin käsittänyt sitä jumalallista tarkoitusta, mikä sisältyi matkaani Water Valleyhin.

                                                            

                                                               jatkuu …

.

©2018 VALKEUS - suntuubi.com