Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

6. luku: Matkani taivaaseen

 

 

RATKAISEVA HETKI LÖI – oli keskiyö. Tulin tajuihini ensi kerran kuuden vuorokauden aikana, mutta tajuntani ei ollut maallista. Olin edelleen tietämätön niistä asioista, jotka tapahtuivat vuoteeni ympärillä pimennetyssä huoneessa. Olin tullut täysin tietoiseksi taivaallisista asioista.

    Näin voimakkaan valojuovan, loistavamman kuin keskipäivä, virtaavan luokseni taivaasta. Sokaiseva valon loisto, läpimitaltaan hyvin laaja, ympäröi sitä välkkyvän kirkkauden säteilyä, joka päättyi vuoteeseeni. Vuode näytti palavan sen loistossa. Äitini todistaa, että katsojat olivat hämmästyneitä tästä näystä. Keskiyön valo helmiporteista valaisi vuoteeni niin, että hän olisi löytänyt silmäneulankin, jos se olisi pudonnut lakanalle, siitä huolimatta, että pellagrakuumeen, josta hän oli usean vuoden ajan kärsinyt, jälkeensä jättämät arvet hänen silmiensä verkkokalvoihin olivat osittain tehneet hänet sokeaksi.

    Tunsin, että minut nostettiin tähän valovirtaan ja vietiin kaupunkiin, jota en tuntenut. Havaitsin olevani juuri helmiporttien ulkopuolella. Ne säkenöivät ihmeellisen puhtaina taivaan kaikki läpäisevässä valossa. Otin askeleen eteenpäin ja astuin sisään Jumalan kaupunkiin ja seisoin kultakadulla, joka oli kuin läpinäkyvää lasia. En nähnyt mitään keskipäivän auringon kajastusta loistavassa elementissä alapuolellani. Siellä ei tarvittu aurinkoa valaisemaan päivällä, eikä kuuta valaisemaan yöllä, sillä Herra itse on siellä Valkeus. Siellä ei ole yötä eikä päivää. Iäisyys taivaassa on lakkaamatonta loistoa, joka johtuu ikuisesti läsnä olevan Kirkkauden Valon läheisyydestä.

    Kun seisoin siinä hämmästyneenä kaikesta siitä kauneudesta, joka ympäröi minua, ajattelin: ”Varmasti tämä on taivas”. Taivas oli ihmeellisin paikka, josta olin koskaan kuullut luettavan tai puhuttavan maan päällä.

”Varmasti tämän täytyy olla taivas. Jos se on, sitten täytyy Jeesuksen olla täällä”, päättelin. Ottamatta askeltakaan, käännyin sitten oikealle. Ja tosiaankin: Jeesus oli siellä!  Valo, joka virtasi Jumalan valtaistuimelta, sokaisi minut. Näin Isän kuluttavana tulena, ehkäpä niin kuin Mooses kuvasi Hänet. Ja Hänen oikealle puolellaan istui Jeesus, minun Herrani ja Vapahtajani. Saatoin katsella Häntä aluksi huomaamattomana. Silmäni sumentuivat ja häikäistyivät valtavasta valon loistosta. Halusin kiihkeästi nähdä Jeesusta. Tahdoin nähdä Hänet selvästi ja erehtymättä tietää, että Hän oli Herrani. Sen tähden panin kädet kasvoilleni ja hieroin silmiäni(kahdeksankymmentä henkilöä, jotka olivat kokoontuneet pieneen taloomme, näkivät minun nostavan käteni hieromaan silmiäni ruumiini maatessa hiljaa ja tiedottomana vuoteella.) Sen jälkeen saatoin nähdä esteettömästi. Se oli Jeesus. Hän oli minun Vapahtajani ja Hän katsoi suoraan alas jalokivillä päällystetyltä valtaistuimeltaan väsyneisiin ja tuskan koettelemiin silmiini. Niin myötätuntoa tuntevat, niin ymmärtävät, niin säälivät olivat nuo rakastavat silmät, että sydämeni suli. Ne vangitsivat sieluni ja sydämeni ylisti Hänen majesteettisuuttaan.

    Nuo silmät tuntuivat puhuvan minulle enemmän kuin kokonaiset teokset. Ne näyttivät sanovan: ”Lapseni, olen nähnyt kärsimyksesi ja olen tuntenut tuskasi. Monta kertaa olen säälistä tahtonut vapauttaa sinut tuskasta, mutta aika ei ollut vielä tullut. Olen kuullut rukouksesi ja tahdon parantaa ruumiisi”.

    Äkkiä nuo täynnä sääliä ja lempeyttä olevat silmät muuttuivat Juudan Jalopeuran läpitunkeviksi silmiksi ja käskevällä vallalla Hän näytti sanovan: ”Saatana, ota pois kätesi kiusaamasta lastani! Olet jo vaivannut häntä riittävän kauan”.

    Samassa hetkessä lähde avautui yläpuolellani hänen valtaistuimeltaan kuin käden kosketuksesta. En tarkastellut sen lähtökohtaa, enkä analysoinut sen kemiallista koostumusta. Se tuntui minusta lämpimältä, virkistävältä öljyltä. Se alkoi virrata päähäni ja juosta pitkin ruumistani, parantaen sitä mukaa, kuin se virtasi. Kun se saavutti suuni, joka oli ollut verinen ja raadeltu, kirjaimellisesti silvottu palasiksi, palaset liittyivät itsestään toisiinsa jättämättä mitään haavan jälkiä, lukuun ottamatta sileitä valkoisia arpia, jotka olivat monta vuotta todistuksena parantumisestani. Kun öljy kosketti kurkkuani, suuri ruma struumani alkoi sulaa pois, kuten lumipallo auringonpaisteessa ja niskani rauhasista, jotka olivat kaksi kertaa normaalia suuremmat, johtuen pääni puristuksesta, kun se oli nämä monet kuukaudet ollut työntyneenä olkapäiden väliin, katosi äkkiä turvotus ja ne tulivat normaaleiksi. Selkärankani oli ollut pingottunut ja rasittunut, kunnes se oli vääntynyt pahasti vinoon. Kun parantumisen balsami tunkeutui olemukseeni, jokainen vika katosi, eikä selkärangantulehdusta enää ollut. Eräs New Yorkin Sanomien reportteri todisti: ”Hän kävelee yhtä pystyssä ja hänen selkärankansa on yhtä suora kuin minun”.

    Se leikkaus, joka minulle aiottiin tehdä, jos olisin ollut elossa, oli silmänräpäyksessä tapahtunut taivaasta tulleen lievittävän öljyn koskettaessa sisäelimiäni. Minulla oli tunne, että pesäpallon suuruinen pallo irtautui vatsassani ja vieri nopeasti ylöspäin, kunnes se tuli ulos suustani ja katosi. En ole koskaan tarvinnut sitä suurta leikkausta tähän päivään asti. Minun heikko sydämeni, joka oli vaarallisella tavalla viallinen ja parantumattomasti sairas, alkoi toimia normaalisti sinä hetkenä, kun Jeesus paransi minut. Minkään näiden sairauksien oireet eivät ole esiintyneet, sen jälkeen kun Suuri Lääkäri antoi täydellisen hoitonsa. Jumalallinen parantuminen on voimassa aivan yhtä kauan, kuin henkilö on vihkiytynyt Kristukselle. Jos hylkäisin Kristuksen, kieltäisin Hänet ja palaisin oman tahdon saatanallisille teille, eläisin hetkittäin pelossa ja odottaisin entisten sekä lisäsairauksien palaamista entistä suuremmalla voimalla. Kristus sanoi: ”Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotain pahempaa tapahtuisi”.

    Tunsin oloni hurmaantuneeksi ja ihmeelliseksi. Silmäni katsoivat Hänen ilmeikkäisiin silmiinsä, jotka olivat ihmeellisessä sopusoinnussa, Hänen armahtavien kasvojensa ihmeen puhtaiden piirteiden kanssa.

 

KIRJALLINEN KUVAUS JEESUKSESTA KRISTUKSESTA:

Kuvaus Jeesuksen Kristuksen henkilöstä sellaisena, kuin se löydettiin muinaisesta käsikirjoituksesta, joka lähetettiin Juudean maaherralle Publius Lutilukselle Rooman senaattiin.

” Juudeassa elää nykyään merkillinen mies, nimeltä JEESUS KRISTUS.

Barbaarit pitävät Häntä profeettana, mutta Hänen seuraajansa palvovat Häntä kuolemattoman Jumalan suoranaisena jälkeläisenä.

    Hänet on varustettu sellaisella ainutlaatuisella voimalla, että Hän voi kutsua kuolleet haudoistaan ja parantaa kaikenlaisia sairauksia sanalla tai kosketuksella.

    Hän on suurikokoinen ja hienostuneen näköinen, Hänen katseensa on ystävällinen ja arvokas.

    Hänen hiuksensa valuvat kauniin vivahduksin, mille mikään yhtenäinen väri ei voi vetää vertoja, miellyttävinä kiharoina korvien alapuolelle ja levittäytyvät kauniisti Hänen olkapäilleen, jakautuen keskellä päätä Nasaretin lahkon tavan mukaan.

    Hänen otsansa on sileä ja korkea. Hänen poskensa ovat tasaiset ja kauniin punaiset, Hänen nenänsä ja suunsa erinomaisen tasasuhtaiset. Hänen partansa on tuuhea ja tukan väriin sopiva, ulottuen vähän leuan alapuolelle ja jakautuen keskeltä. Hänen silmänsä ovat loistavat, kirkkaat ja tyynet.

    Hän nuhtelee majesteetillisesti, neuvottelee lempeästi ja kutsuu mitä hellimmällä ja suostuttelevimmalla äänellä.

    Hänen koko käytöksensä, sekä sanoissa että teoissa on arvokas, vakava ja kaikessa luonteenomainen ylevälle olennolle.

    Ei kukaan ihminen ole nähnyt Hänen nauravan, mutta koko maailma näkee Hänen itkevän usein. Ja niin vakuuttavat ovat Hänen kyyneleensä, että kansanjoukot myötätunnosta Häneen eivät voi pidättää kyyneleitään.

    Hän on hyvin vaatimaton, pidättyväinen ja viisas

    Lyhyesti sanoen, miksi tämä ilmiö kääntyneekin lopuksi, Hän näyttää nyt olevan mies, joka on täynnä armeliasta kauneutta ja jumalallista täydellisyyttä, ylittäen kaikki ihmisten lapset”.

 

En tahtonut keskeyttää Hänen katseensa lumousta. Olisin hyvin voinut viipyä sen vaikutuspiirissä vaikka koko iäisyyden. Puhuen Korkean Veisun sanoilla, saattaisin seurakunnan kanssa sanoa: ”Hänen silmänsä ovat kuin kyyhkyset vesipurojen partaalla, jotka ovat maidossa kylpeneet … sellainen on ystäväni.

    Kun vielä olin syventynyt Herran palvontaan, kuulin ihmeen kaunista musiikkia, joka täydellisessä sopusoinnussa kaikui taivaan valoisien kumpujen ylle. Se oli ihanaa täydellisyydessään. Missään ei voinut havaita epäsointuja, ei mitään yhteensoveltumattomuutta. Se kuului niin ihmeelliseltä, että halusin tietää mistä se tuli. Hyvin haluttomasti käännyin ja katsoin valtaistuimesta vastakkaiseen suuntaan – musiikki virtaili sieltä.

Kaukana näin valkopukuisten pyhien joukkojen kulkevan kauniissa järjestyksessä ja palvoen kohti Jumalan valtaistuinta. Luvultaan he olivat kuten kansanjoukko, josta Johannes sanoo Ilmestyskirjassa: ”Suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea” ja ”kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat”.

    He kulkivat minun ohitseni niin läheltä, että olisin voinut ojentaa käteni ja vaivatta koskettaa heitä. Iloiseksi hämmästyksekseni Herra oli asettanut muutamia rakkaitani aivan kulkueen eturiviin. Rakas serkkuni, joka oli liittynyt baptistiseurakuntaan samana päivänä kuin minäkin, tuli hyvin riemukkaana minua kohti. Herra oli asettanut hänet aivan ensimmäiseen riviin. Hän oli sairastunut hyvin vakavasti noin vuotta ennen tätä tapausta ja hänet oli siirretty maan surujen laaksosta Jumalan autuuden kallion huipulle. Hän kulki ohitseni ja hymyili ikään kuin olisi halunnut sanoa: ”Olen iloinen, että olet täällä”. Mutta sanaakaan ei puhuttu, eikä keskeytetty kiitoksen kasvavaa pauhua, joka valtavana hymninä kohosi Herran luo, kun he marssivat valtaistuimen ympärillä.

    Yrittäessäni kuvata sitä lavaa, jolla valtaistuin oli, voisin verrata sitä jonkun mahtavan temppelin ylevään korokkeeseen. Kuitenkaan ei mikään raaka-aine, mikä milloinkaan on kehitetty maallisten rakennusten valmistamiseksi, vetäisi vertoja kimaltelevalle, marmorinkaltaiselle aineelle, josta taivaan kuninkaallinen koroke oli rakennettu. Ne, jotka kulkivat valtaistuimen ympärillä, astuivat höyhenenkeveästi joitakin askeleita ylöspäin, leijuen marssihymnin tahdissa valtaistuimen ympäri jumalallisen armon läheisyydessä ja laskeutuen alas portaita vastakkaisella puolella, kadotakseen kimaltelevaan kaukaisuuteen toisten jatkuvasti ilmestyessä näkyviin ja lähestyessä valtaistuinta. He marssivat rivi rivin jälkeen aina niin kauas etäisyyteen, kuin silmäni saattoivat erottaa.

    Oi kuinka heidän pukunsa hohtivat kirkkautta! Heidän päällänsä oli poimuteltuna tavattoman ohutkudoksista, hämähäkinseitin kaltaista kangasta metreittäin. Se oli todellakin niin valkoista, ettei kukaan vaatteenvalkaisija taida sellaiseksi valkaista. Se todella häikäisi silmiäni, kun he syventyneinä Herran palvontaan vilahtivat ohitseni. Eräs toinenkin asia heidän asussaan kiinnitti huomiotani. Kenelläkään heistä ei ollut kenkiä. He näyttivät tuskin koskettavan katuja liikkuessaan varpaillaan pitkin kultakiveystä ylös marmoriportaita. Olen tutkinut yli sata suurinta kauppaa ja tuotantolaitosta New Yorkin Viidenneltä Avenuelta Los Angelesin Broadwaylle, mutta en ole löytänyt tämän enkelien punoman pyhäinjoukon pukukankaan veroista. Minun lohdutukseni on, että eräänä päivänä Herrani on antava yhden noista virheettömistä puvuista kaunistamaan ylösnoussutta ruumistani halki iäisyyden. Ihana ajatus!

    Odotin saavani jäädä taivaaseen. Toivoin saavani liittyä tuohon joukkoon ja ylistää Herraa iäisesti. Tahdoin kuulla sen musiikkia, nähdä sen kirkkauden ja tuntea sen autuutta iäisesti. Mutta yhtäkkiä näyttämö muuttui. Avasin ruumiilliset silmäni tietoisuudessa. Pikku talon huone oli pimeä. Oli keskiyö. Lampun valo oli himmeä ja ihmiset olivat hiljaisia. Vuoteeni ympärillä kuiskailtiin. Yhtäkkiä tajusin, että olin jälleen

kotona …                  jatkuu   

   

©2019 VALKEUS - suntuubi.com